Vauvan tavaroita pitkin asuntoa. Taas posti tuo uusia vauvanvaatteita. Some-kirpparilta bongattu uudenveroinen kantoreppu. Instagramtili täynnä vauvan kuvia. Fb:n seinä täynnä vauva -ja mammaryhmien julkaisuja. Mammajumppaa kahdesti viikossa ja tammikuussa alkavaan vauva-uintiin ilmottauduttu.

”Vauvoja siellä ja vauvoja täällä, siellä vauva, täällä vauva, jokapuolella vauvavauva”. Iki-ihana vauva-arki. Vauva, vauva, vauva ja vielä kerran Vauva. Elämäni koostuu tällä hetkellä lähinnä tästä (unohtamatta tietenkään esikoista ja miestä;)). Tätäkö on siis se ns. vauvakupla?

Edellisestä vauva-ajastani on yhdeksän vuotta kun esikoiseni syntyi (niin se aika lentää, nyyh). Olin silloin himpsua yli parikymppinen (ja vielä oikeasti ihan lapsen kengissä) eikä ystäväpiirissäni juurikaan muita lapsiperheitä ollut. Mieskin teki silloin kahta työtä, joista toinen yötyö eikä häntä paljoa kotona näkynyt. Elo olisi ollut tuolloin aika yksinäistä, mikäli ei olisi ollut miltei päivittäisiä hevosenhoitoreissuja. Lisäksi (jos totta puhutaan) parikymppisen, jonka lähimmät ystävät ja kaverit viettivät villiä baarielämää, mielestä vauva-arki oli ehkä hiukan tylsää. Tuolloin ehkä jopa toivoi, että se vauva-aika yöherätyksineen, vaipan vaihtoineen ja imetyksineen olisi mahdollisimman nopeasti ohi.

Nyt tästä vauva-arjesta nauttii ihan eri tavalla kuin silloin 9 vuotta sitten. Vauvan kanssa kotona nyhvääminen on suorastaan ihanaa; vedellä maitoisissa vaatteissa ja lökäreissä päivästä toiseen, sen suurempaa stressiä ottamatta omasta ulkomuodostaan (taikka oikeastaan mistään muustakaan). Ihmettelen todella, miten silloin nuorempana jaksoin käydä tallilla miltei päivittäin hevosen hoidossa ja vauva tietenkin mukana. Tämän pikkuneidin kanssa ei sellainen edes onnistuisi. Vaunuissa nukutaan juuri sen verran kun vaunut pysyy liikkeessä (kuopus kuitenkin veteli 4h päiväunet vaunuissa mennen tullen;)). Lisäksi tätä nykyä olen kyllä vahvasti sitä mieltä, ettei vauvan paikka ole tallissa, isojen ja loppujen lopuksi arvaamattomien eläimien keskellä (hysteerikko vaiko eikö?).

Takaisin aiheeseen. Nyt kun vauva-arjesta kokee nauttivansa, on jaksaminenkin ihan erillaista. Koskaan aikaisemmin en olisi jaksanut mennä päivät pitkät hyvällä pössiksellä muutaman tunnin yöunilla (josta nekin 1-1,5h välein herätyksillä). Olen oikeastaan aina tarvinnut hyvät yöunet (mitä pidemmät, sen parempi) ja ollut iltatorkku sekä aamutorkku, mutta nyt vetelen silmäpussit polvissa päivästä toiseen ilman väsykiukkua tai toimintakyvyn rajoittumista. Muutenkin olo on pääpiirteittäin aika zen.

Saa nähdä, muuttuuko mieli jossain kohtaa (=rikkoutuuko kupla?), mutta minulla ei ole juurikaan mikään kiire nyt mihinkään. Ei töihin, ei omiin harrastuksiin (toki kerran viikkoon käyn koirien kanssa agitreeneissä, mutta nekään ei ole välttämättömyys:)) eikä varsinkaan mihinkään yörientoihin. Vauvan kanssa pystyy tekemään paljon: kyläilemään, ulkoilemaan ja harrastamaan. Olenkin yrittänyt ottaa vauva-ajasta kaiken irti ja tehdä kaikkea yhdessä vauvan kanssa ja ennenkaikkea NAUTTIA tästä kaikesta. <3

Vauvavuosi on oikeasti todella lyhyt aika ja kaikki ne hetket ovat nopeasti ohi. Hetkessä eläminen on oikeasti taitolaji ja se pitää vain oppia ja opetella.