Parasta just nyt

Rakkaat vuodenajat

 

Suomen kesä on varsin vähäluminen. Kuulin tuon lauseen viime alkukesästä, niin kuin olin kuullut sen monta kertaa aikaisemminkin, ja ihan oikeasti ihmettelin mitä sillä tarkoitetaan. Eihän kesällä pitäisikään sataa lunta? Sitten äiti väänsi rautalangasta: Suomessa on kesällä niin kylmä, että voisi luulla talven tulleen, mutta lumisade vain puuttuu. Hah, totta kai! Päähän ei vain mahtunut ajatus kesän ja talven vertautumisesta toisiinsa. Ovathan ne nyt kaksi täysin eri asiaa, vai mitä?

Vuodenaikojen vaihtuminen tuo mukavasti keskustelunaiheita kahvipöytään, työmatkalle ja uutisiin. Se luo yhtenäisyyden ja erityisyyden tuntua, määrittelee, mikä on juuri nyt muodissa tai mihin kannattaa matkustaa. Luonnon muuntautumiskykyä voi seurata ihmetellen sivusta ja nauttia näkymästä. Harvoin luonnon elämistä kuitenkaan pysähtyy miettimään ja tarkkailemaan.

Jokaisella on omanlaisensa muistot eri vuodenajoista. Osaan muistoista voi liittyä pelottavia mielleyhtymiä, epäonnistumisen tai yksinjäämisen tunnelmaa tai jopa elämänilon hämärtymistä. Yhdyn heihin, jotka toivovat ainaista lämpöä, ikuista kesää. Toisaalta myös heihin, joille vaihtuvat vuodenajat antavat mahdollisuuksia uusille tuulille ja luovuus saa kukoistaa.

Elämän kauneus näyttäytyy jokaisena vuodenaikana, kun sille oikein aukaisee silmänsä ja sydämensä.

Kesäinen keveys, sen lämpimät illat, auringonnousut ja auringonlaskut, kaikki vain värjäytyy ennennäkemättömän kauniiksi. Kesän voi tuntea iholla yhä uudestaan kuin se olisi ensimmäinen kosketus maailman lämpöön. Silloin syödään tuoreita marjoja suoraan metsästä tai puutarhasta, juostaan heinäpellolla rantasaunalle niin lujaa etteivät hyttyset ehdi pistää. Keskikesän juhlan kukkienkeruuretket saattavat muuttua grillailuksi läheisen kodan tai laavun suojissa toppatakeissa hytisten. Mikään istuinsuoja ei tunnu lämmittävän tarpeeksi. Mutta pitäähän sitä harvinaista suomalaista kesää nyt juhlistaa…

Talvella taas sisätiloista tulevat tuoksut ovat aina sata-asteisia. Talvessa on taikaa. Pölypallomerta muistuttava tupruava lumisade heijastuu kylmän siniseen horisonttiin ja katuvalot erottuvat vain himmeänä sumuna. Lähikaupan eteinenkin loistaa pimeässä kuin merenkävijöitä tervehtivä lämpöinen majakka. Pimeänä sydäntalven aamuna hiukset ja naama peittyvät märkään ja kylmään lumeen, kengät narskuvat nietoksissa. Talvella myös tietää liikkuneensa, kun joka paikka ei yhtäkkiä olekaan kohmeessa vaan sen sijaan toppavaatteiden alla lämmittävät pakahduttavat hikiaallot.

Sitten on ne kevät ja syksy ja ne ovatkin ihan omaa laatuaan. Aina yhtä nopeasti ohi kiitäviä ajanjaksoja, jolloin ainakin itsestä tuntuu, että jokainen päivä muistuttaa jostakin uudesta ja muuttuvasta – tulevasta kesästä tai joulusta, lukuisista deadlineista ja onneksi monesti myös edessä häämöttävästä lomasta. Usein niin kutsutut välikaudet ovat itselle kuitenkin levotonta ja uuvuttavaakin aikaa. Oravanpyörän pysäyttää ehkä kohdalle sattuva flunssa tai muu tauti, jota on luonnollisesti aina syksyisin ja keväisin liikkeellä.

Syksyllä tunnen, kuinka luonto rauhoittuu jalkojeni alla ja näyttää värinsä niin kuin kissa kyntensä. Oivallista aikaa patikointiin ja eräilyyn. Keväästä taas tulee päällimäisenä mieleen, mikäs muukaan, kuin silmiä kirvelevän kirkas lumihanki kevätauringon paisteessa. Ja ne unohtuneet aurinkolasit. Kuten syksyn, kevään tunnistaa sille ominaisista ihanista ja kamalista tuoksuista. Lintujen laulu kuulostaa taas voimakkaammalta ja kauniimmalta kuin koskaan.

Ihan parasta aikaa sulle just nyt <3

-Laura