Tasapainoilua alennusmyynneissä
Nyt juhannuksen jälkeen viimeisetkin alennusmyynnit ovat alkaneet ja sehän tarkoittaa sitä, että monelle iskee päälle kulutushysteria. Pakko myöntää, että itsellenikin alennusmyynnit on lievästi heikko kohta ja olen tullut ostaneeksi asioita vain siksi, että on niin hiton halpaa. Alennusmyynnit onkin tarkan euron vartijalle melkoista tasapainoilua. Toisaalta on vuoden paras aika tehdä hankintoja, toisaalta tulee ostaneeksi ehkä sellaistakin, mitä ei varsinaisesti tarvitse.
Alennusmyynneissä olennaista onkin se, että miettii jo etukäteen, mitä tarvitsee. Jos vaatekaapista puuttuu farkut ja urheilutoppi, on ihan turhaa edes lähteä kiertämään kenkäkauppoja tai mekko-osastoja. Hyvää itsekuriahan se vaatii, että kiertää alennusmyynnit vain rajoitetusti ja täytyykin tunnustaa, että itse en tätä sääntöä juuri pysty noudattamaan. Sitä paitsi jos olisin itse lähtenyt tällä viikolla etsimään laput silmillä vain tarvitsemiani farkkuja ja sandaaleja (kumpiakaan en muuten ostanut), olisi hyvä syystakkilöytö jäänyt tekemättä. Parkatakki lähti matkaan 20 eurolla ja paksun kankaan ansiosta sille riittää varmasti käyttöikää pitkälle syksyyn asti. Olipa tuo takki päälläni jo heti ostopäivänä yleisurheilukisoja seuraamassa oltuani, että se siitä syystakista… Yleisemmällä tasolla kesän alennusmyyntien tärpeiksi sanoisin juhlamekot ja takit. Monessa paikassa niitä näki 50 prosentin alennuksella ja esimerkiksi Halosella mekkoja oli tarjolla jopa -70% hintaan.
Toiseksi vinkiksi tälle kesälle antaisin Anttilan alennus/tyhjennysmyynnit niillä paikkakunnilla, joissa Anttila sulkee myymälänsä (Espoo, Kerava, Turku, Kouvola, Hämeenlinna, Vantaa). Itse ostin esimerkiksi Lumenen Blueberry Curl -maskaran tuplapakkauksen 7 eurolla. Ironista oli, että hyllyssä yksittäin myytynä maskaroiden hinta oli 15,90 euroa. Myös Sokoksen alessa olin näkevinäni samaisen tuplapakkauksen muistaakseni noin kympin hintalapulla varustettuna. Suljettavissa Anttiloissa iso osa vaatteista ja kengistä on alennuksessa ja mm. tietokoneet ovat ainakin Turussa kaikki -20% tarjouksessa. Kannattaa siis esimerkiksi kesäreissulla poiketa Anttilassa, jos jollekin yllämainituista paikkakunnista osuu.
ps. Tämä bloggari viettää parhaillaan lomakuukauttaan, joka tarkoittaa sitä aikaa vuodesta, jolloin ei mietitä rahaa, syömisiä tai juomisia. Hilpaisen huomenna kolmeksi viikoksi ulkomaille, mutta ajastan mahdollisesti muutaman postauksen heinäkuun puolelle. Lokoisaa kesää kaikille, toivottavasti Suomen suvi alkaa pikaisesti näyttää parempaa puoltaan!