Matkavinkki: Bosnia ja Hertzegovina
Still alive! En valitettavasti ehtinyt kirjoittaa ennen matkaani postauksia, jotka olisin voinut ajastaa, joten pahoittelut pitkäksi venyneestä hiljaisuudesta. Oma matkani sujui oikein mukavasti (verkkopankkiin en ole vielä uskaltanut kirjautua, tuli nimittäin tehtyä aika monta korttiostoa…) ja sen siivittämänä jaan nyt yhden pikavinkin: mikäli matkustat Krotiaan, koukkaa ehdottomasti naapurimaa Bosnia ja Hertzegovinan puolelle! Jo pelkkänä kokemuksena maa toi perspektiiviä Krotiaan, joka tietyiltä osin tuntui olevan kuin mikä tahansa perhelomakohde (tai sellainen, jollaisiksi ne itse kuvittelen, omaa kokemusta on tasan yhden pakettimatkan verran), mutta myös blogin teemaan sopien suosittelen maata, sillä hintataso lähes puolittui rajan yli mentäessä. Rantaviiva toki Bosnia ja Hertzegovinasta puuttuu, mutta muuten maisemat olivat vähintään yhtä upeita kuin Kroatiassa eikä maa ollut missään määrin vaarallisen tuntuinen. Itse vietin Bosnia ja Hertzegovinassa ainoastaan yhden vuorokauden, joten en pysty sanomaan päteekö sama koko maassa, mutta ainakin Mostar oli oikein viehättävä kaupunki, jossa oli sopivasti rosoa. Oli myös avartavaa päästä näkemään ensimmäistä kertaa maa, jossa sodan merkkejä oli yhä nähtävissä kaupunkikuvassa. Dubrovnikiin lentää mm. Norwegian, josta pääsee jatkamaan bussilla Bosnia ja Hertzegovinan puolelle, joten lennon Suomestakaan ei pitäisi tuottaa ylitsepääsemättömiä kustannuksia.
Mostarin kuuluisa silta, Stari most, yhdistää kaupungin kaksi puolta. Sillan mielenkiintoisesta historiasta kertoo mm. Wikipedia.
Perinteinen paikallinen ruoka-annos (lihatäytteisiä kääryleitä, perunaa ja smetanaa) 4 euroa. Ei ehkä näytä erityisen herkulliselta, mutta oli hyvää ja täyttävää!
Paikallisen panimon olut 1,5 euroa. Koeputken näköisessä lasissa oleva marjaviina 0 euroa, hostelli kustansi aperitiivin kaikille, jotka kävivät tässä ravintolassa syömässä. Hostellissa yö dormissa maksoi muuten 10 euroa, vertailukohtana esimerkiksi Dubrovnikin 29 euroa / yö.
Ei hullummat maisemat, vai mitä?