Pylly ylös ja liikkeelle!

Elo-syyskuu on otollista aikaa aloittaa uusi liikuntaharrastus. Jo pelkästään siitä syystä, että silloin on tarjolla paljon uusia lajeja ja esimerkiksi aloittelijaryhmiä, mutta myös siksi, että liikuntaa pääsee harrastamaan hyvin halvalla tai useasti jopa ilmaiseksi.

Iso osa kuntosaleista, ja aivan erityisesti kesälomalla olleet tanssikoulut ja muut vastaavat, tarjoavat elo-syyskuussa ilmaisen kokeilukäynnin. Jäsenyyskuntosalit maksavat monesti maltaita enkä ainakaan itse haluaisi sitoutua useaksi kuukaudeksi tietämättä natsaako ohjaajien ohjaustyyli omien mieltymysteni kanssa. Siitä syystä kokeiluviikot ja ilmaiset treenikerrat tuovat säästöä myös pitkällä tähtäimellä, sillä niiden aikana todennäköisesti jo ymmärtää, jääkö salikortti pölyttymään laatikon pohjalle vai onko treenipaikka oikeasti sellainen, jossa viihtyy.

Listaan tähän alle, ylläri ylläri, Turussa tarjolla olevia ilmaisia/edullisia liikuntamahdollisuuksia. Uskoisin kuitenkin vastaavia olevan tarjolla kaupungista riippumatta.

Tutola, Tutojumppa: 1.9.-7.9. kaikki jumpat ilmaisia

Kuntokeskus Tempo: 30.8.-31.8. avoimien ovien viikonloppu, 1.9.-7.9. kaikki tunnit hintaan 5 euroa

Spartan Sport Center: 30.8.-31.8. avoimien ovien viikonloppu (tarjolla mm. kamppailulajien sunnuntai)

SalsaStudio: 1.9.-7.9. kaikki tunnit 5 euroa

Lisäksi usemmassa paikassa (ainakin Liikuntakeskus Lumo ja Lady Line) voi ympäri vuoden etukäteen varata itselleen tutustumiskäynnin. Näissä tosin oman kokemuksen mukaan joutuu alkuun palveluneuvojan ”tenttiin”, mutta jos se ei häiritse, niin helposti treenaa ilmaiseksi pari viikkoa kiertämällä eri saleilla. ;)

Hyvinvointi Liikunta Raha