Paras ystäväni banaani
Kuinkakohan moni on pyhittänyt blogipostauksen banaanille tai jollekin muulle yksittäiselle hedelmälle? No, kerta se on ensimmäinenkin, jos kukaan muu ei ole aiemmin banaaneita ylistänyt, sillä minä aion nyt kirjoittaa vain ja ainoastaan tästä keltaisesta arjen pelastajasta.
Kävin taannoin keskustelun siitä, mikä on paras vaihtoehto evääksi ja itse päädyin liputtamaan banaanin puolesta. Se on edullinen, täyttävä, terveellinen, kestää hyvin koko päivän laukussa, maistuu hyvältä niin kylmänä (pakkassäässä mukana kulkeneena) kuin lämpimänä (hellepäivän laukussa viettäneenä) päivänä ja se on heti valmis syötäväksi. Banaaneita on saatavilla ympäri maailmaa ja niistä tietää aina mitä saa, eikä niissä ole paksun kuoren takia terveysriskiä. Hurraa banaaneille! Sen kunniaksi jaan tässä muutaman suosikkitapani käyttää banaania.
Yksi vakioaamupaloistani. Banaani (mielellään aika kypsä) viipaloituna, maustamatonta jogurttia ja kanelia.
Toinen vakioaamupalani: banaani viipaloituna täysjyvämurojen ja maidon joukkoon.
Lisäksi kolmantena tarjoiluehdotuksena jaan (valitettavasti ilman kuvaa) ”huijauslettujen” eli banaanilettujen superhelpon reseptin. Terveellistä, mutta ah, niin hyvää! Itse olen näitä tehnyt esimerkiksi viikonloppuaamujen luksukseksi.
Banaaniletut:
1 kypsä banaani
2 kananmunaa
Sekoita ainesosat tehosekoittimessa (tai survo sauvasekoittimella) ja paista voissa lettupannulla.
Kerta toisensa jälkeen jaksan hämmentyä siitä, miten helposti ja nopeasti letut syntyvät, mutta tämä on aidosti juuri niin helppoa, kuin miltä se kuulostaa. Kiitos vaan niille blogeille, jossa tätä reseptiä vuosi-pari sitten jaettiin!