Pikavinkki: poliisihuutokaupat

Tämä vinkki saattaa mennä syteen tai saveen, koska menen vasta huomenna elämäni ensimmäiseen poliisihuutokauppaan (toivottavasti, flunssa tekee kovasti tuloaan), mutta huhujen perusteella poliisihuutokaupoista voi löytää tavaraa hyvällä hinta-laatusuhteella.

Poliisihuutokauppoja on tulossa ainakin seuraavilla paikkakunnilla:

Turku, 16.9. klo 10

Lappeenranta 16.9. klo 9

Seinäjoki 17.9. klo 10

Tampere, 9.10. klo 12

Tiedot poliisihuutokaupoista päivittyvät TÄNNE.

Kuulemani mukaan varsinkin näin syksyllä uusien opiskelijoiden saavuttua kaupunkiin polkupyörien hinnat nousevat yli niiden todellisen arvon ja huolletun pyörän saa samaan hintaan esimerkiksi kierrätyskeskuksesta, joten niitä ei välttämättä kannata lähteä poliisihuutokaupasta ostamaan. Sen sijaan olen kuullut pilkkahintaan myytävistä kameroista, puhelimista ja mm. pussitavarana myytävistä rannekelloista sekä kaikenlaisesta muusta ”roinasta”, jota ihmiset eivät ole kaivanneet takaisin. Itse olen ehkä kaikkein eniten kuitenkin lähdössä hakemaan kokemusta – olen nimittäin onnistunut elämään kaksikymmentäkuusivuotisen elämäntaipaleeni ilman yhtäkään huutokauppaa (koska ala-asteella vanhemmille huutokaupan kautta myytyjä askarteluja ei voida tässä yhteydessä laskea).
 

EDIT: Ennakkokäsitykseni vastaisesti polkupyörät irtosivat Turun huutokaupasta melko hyvällä hinta-laatusuhteella. Pyörien hinnat vaihtelivat rapakuntoisen pyörän paristakympistä 330 euroon (tästä pyörästä käytiin kovin kisa eli laatu oli ilmeisesti huutajien tiedossa), mutta keskihinnat vaihtelivat viidestäkymmenestä sataan euroon ja pyöriä oli tarjolla yli sata eli jokaiselle löytyi varmasti ulkoisestikin silmää miellyttävä yksilö.

Työ ja raha Raha

UFF:n tasarahapäivät

uffmekot.jpg

Mulla meinasi vilahtaa jo toiset peräkkäiset UFF:n tasarahapäivät ohi, mutta onneksi näin mainoksen ja sain tietää, että tasarahapäivien jälkimmäinen viikko on parhaillaan käynnissä. UFF:n tasarahapäiviltä on nimittäin löytynyt ehkä kolmasosa vaatekaappini (tai siis nykyään vaatehuoneeni) sisällöstä. Vielä teini-ikäisenä kuuluin siihen ihmiskategoriaan, joka ei kuvittelut voivansa käyttää käytettyjä vaatteita enkä tuntunut koskaan edes löytävän mitään mielenkiintoista esimerkiksi juuri UFF:n myymälöistä.

Vähitellen aloin kuitenkin käymään säännöllisesti UFF:n tasarahapäivillä ja opin taktiikan; ensimmäisellä kerralla ei välttämättä vielä löydä mitään, joten myymälässä täytyy vierailla useamman kerran tasarahapäivien aikana ja se täytyy tehdä ajan kanssa, jotta ehtii tutkia jokaisen nurkan. Ylläolevassa kuvassa on muutama suosikkilöytöni vuosien saatossa. Vasemmalta oikealle kuvassa 2 euron merimieshenkinen mekko, 4 euron vintage-mekko ja 5 euron Nudie Jeansin farkkutunika.

Niille, jotka eivät UFF:n tasarahapäiviä konseptina tunne: kyseessä on siis kaksi viikkoa kerrallaan jatkuva myyntitempaus, jossa koko myymälän tuotteet myydään aina päivän hintaan. Hinnat lähtevät 7 eurosta ja tulevat alas aina yhteen euroon asti. Tasarahapäiviä oli ennen neljästi vuodessa, mutta nykyään tahti on niin tiivistä, etten enää itsekään ole varma, monetko tasarahapäivät vuosittain pidetään. Väittäisin, että määrä on noin kuusi kertaa vuodessa.

Kuten todettua, pyrin itse käymään kunkin kaksiviikkoisen aikana myymälässä (tai jos hyvä tuuri käy, myös muiden kaupunkien myymälöissä) useamman kerran. Ensimmäisenä päivänä hatut ja asusteet maksavat heti vain kaksi euroa, joten niitä ja takkeja kannattaa mennä katsomaan välittömästi. 5-6 euron päivinä käyn läpi mekot, 4 euron päivänä jakut ja farkut ja sitä halvempina päivinä jo sitten koko valikoiman. Oman kokemukseni mukaan yhden euron päivänä ei paljoa kannata enää ostoksille mennä, sillä silloin jäljellä on enää rippeet ja myymälä sekaisin ja aivan täynnä väkeä.
 

IMG_5510.JPG

UFF-hamosia. Hinnat muistaakseni kaksi, neljä ja viisi euroa.

IMG_5512.JPG

Jakuissa tulee ehkä suurin säästö ja niitä on muuten tarjolla paljon. Jakkujen hinnat yksi, neljä ja neljä euroa.

Valikoima täydentyy viikon aikana ja esimerkiksi uusia perusneuleita ja farkkuja laitetaan esille vielä kahden euron päivänä. Enpä ole taas onnistunut löytämään istuvia farkkuja vaateliikkeistä, joten odotan kieli pitkällä loppuviikkoa, sillä omia vanhoja tuttuja, jo myynnistä mahdollisesti poistuneita, malleja on löytynyt UFF:lta useamman kerran.

Välillä aina kuulee soraääniä UFF:n epäeettisyydestä. Olen kuitenkin itse todennut, että kyllä käytetyn vaatteen ostaminen on joka tapauksessa parempi valinta, kuin kokonaan uuden. Sitä paitsi mistä muka löytäisi uutena yhtä persoonallisia mekkoja?

Muoti Raha Ostokset