Piikki lihassa – esittely

 

Moikka!

 

Mun nimi on Miina ja mä olen Piikki lihassa -blogin kirjoittaja. Ajattelin, että näin alkuun olisi hyvä avata mikä ajatus tämän blogin takana piilee. Avasin oman yritykseni melkein vuosi sitten. Teen esteettisiä pistoshoitoja ja elän hirmu syvällä muun muassa täyteaineiden, mesoterapian ja plastiikkakirurgian maailmassa. Vuosi sitten koin alan hyvin eri tavalla ja nyt yritän löytää taas otetta siihen, miten alan koin ennen. Uskon, että henkilökohtaisempi blogi on avain siihen, että pääsen kommunikoimaan teidän kanssa. Tavoitteena on, että pääsen jakamaan tätä maailmaa ja te pääsette tutustumaan ehkäpä johonkin uuteen ja kertomaan omia mielipiteitänne siitä, miten koette estetiikan ja kauneuden. Niin hyvässä kuin pahassakin. 

 

minäl.jpg

IMG_8116kk

Yrittäjyyden ohella olen kahden lapsen äiti. Nuorin on alle kaksi kuukautta ja vanhempi on neljävuotias. Meidän arki on juuri sellaista, kuin muillakin. Raskasta ja stressaavaa, mutta myös ihanan täyttä ja opettavaa. Päivän tunnelma muuttuu lapsien fiiliksen mukaan. Aamupäivästä jäin nelivuotiaan kiukkupuuskan alle ja nyt olen taas ”ihan parasta”! Lapset ja yrittäjyys ei aina ole ihan helpoin kombo. Se tietää venymistä joka suuntaan, asioiden priorisointia ja itsensä unohtamista kaiken hässäkän keskelle. Toisaalta se antaa vapauden valita omat työajat ja mahdollisuuden toteuttaa omia ajatuksia ilman muiden rajoittelua. Kaipa yrittäjyydessä juuri se vapaus koukuttaa!

IMG_1584ll.jpg

Ajattelin, että blogin tekstit sisältäisi tuotteiden testailua, jota on mahdotonta välttää nykyisessä työssäni. Joitakin tuotteita olisi myös kiva jakaa teille testattaviksi, kuten ihonhoitoon liittyviä serumeita, tonereita ja kuorintoja. 

Tervetuloa seuraamaan blogiani Piikki lihassa. Toivon avointa mieltä ja hyviä keskusteluja! 

 

– Miina 

Kauneus Oma elämä Meikki Työ