Tie vie kylmään pohjolaan.

Jeps. Äänekoski lusittu ja reissu oli kokonaisuudessaan oikke hyvä. Maanantaina pitkä päivä ja tiistaina viideltä ajeleen tampereelle pääsykokeisiin jos pääsis vaikka kouluun ja vaihtaan alaa jossain kohtaa. Dumdidum kuitenkin kokeiden jälkeen takas Äänekoskelle tehtaalle koulutukseen ja vähä repiin letkuja ympäriinsä, kunnes pääs takas hotellille ja olo oli ku rekan alle ois jääny.. Nukahti jo joskus ennen kymmentä.:P Pari vikaa päivää menikin helposti…..tavallaan… Keskiviikko oli henkisesti raskain päivä kun työpareina oli hiukan vajaata sakkia ja minäkin tunsin itseni kerrankin viisaaksi. Torstai toivoa täynnä, aamusta asti elättelin toiveita että pääsis lähteen jo kotiin ja niinhän sitten lopulta kävikin, viimeisellä tunnilla paikallinen työnjohtaja tulikin sitten kertomaan, että ”Voitte lähteä tänään jo kotiin kun pärjätään huominen jo omalla poppoolla. Oikein paljon kiitoksia taas hyvin tehdystä työstä” Jepjep! teki mieli hyppiä päällänsä ilosta kun tuon kuuli. Siitä sitten kruisaan kohti tamperetta ja kotia, missä S jo odottikin.:) hurrrdurrr eilen kävin hakemassa S:n töistä ja ennen sitä kävin ostamassa neitokaiselle ruusun, koska on jaksanut katsella toilailuitani 1v ja 7kk.:) Jonka jälkeen käytiin Ikeassa pyörimässä ja lopulta taas syömässä hodareita siellä 😀 Ainoa asia oikeestaan mikä siinä kioskissa kiinnostaa enää on juurikin noi ei niin kalliit hodarit. nomnom. eilen myös varmistui, että seuraavan viikon kohde on Kemin Stora Enso.. Viimeksi siellä tullut vierailtua joku 6-7 vuotta sitten joten ihan mielenkiinnolla meen sinne ihmetteleen, että onko mikään muuttunu.:p 

Ahh tänään myös tapahtui jotain todella historiallista.. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa pesäpalloa, tätä meidän jaloa kansallispeliä josta en ole oikein koskaan pitänyt jostain syystä. Joukkueina oli Sotkamon jymy(?) ja Kouvolan pallon lyöjät(?). Oletin että siellä olisi ollut ehkä 50 ihmistä max kattomassa, mutta ei. Immeisiä oli varmaan se 200-300 ihmistä josta olin kyllä todella yllättynyt. nooh Sotkamon juntit voittivat aika reilusti ja aika meni kivasti kun löysi vielä makkarabaarin sieltä.:D Ihmettelin myös että mikäs tuo tuollainen urheilutapahtuma on jossa ei alkoholia tarjoilla ollenkaan? mutta hätäännyin liian pian koska tämä ns. kapakkatunnelma löytyi kentän toiselta puolelta johon ei kuitenkaan S:n kanssa otettu osaa ja varsinkaan sen jälkeen kun huomasi, että 0.33 tölkistä joutuu pulittaan 4e, mikä on mielestäni hieman liikaa kuitenkin.:P Ilta jatkuu urheilulla ja taustalla pyörii Mestareiden liigan  fiinali, Bayern Munchen – Dortmund. En oikein tiedä kumpaa kannattaisin kun molemmat on suurta ja mahtavaa Saksaa 😀 nooh nyt katteleen peliä täydellä teholla ja siinä sivussa psyykkaan itteensä huomiseen lähtöön. Kiitos ja Hyvää iltaa jne kaikille.:)

suhteet rakkaus tyo
Kommentit (2)
  1. Miun blogissa siulle haaste 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *