Höyhensaarilla

Rakastan nukkumista. Varsinkin päiväunia. Ja unikuvia. Parhaimmat uneni olen nähnyt päikkäreillä, toisin kuin yöunieni jälkeen joilloin en välttämättä muista sekavista yksittäisistä kuvista sen enempää ja lounasaikaan mennessä on viimeinenkin kuva hävinnyt päästä. Rakastan myös unista puhumista, varsinkin niistä hulluimmista, muiden kanssa. Olen todistettavasti kerran kävellyt unissani ja useammin puhunut.

Kuva1335.jpg

Vaikka elämäni on nyt hyvää ja aika seesteistä, on silti nukkumaanmeno ehkä se päivän paras hetki. Kaikkein vaikeinpinakaan aikoina tähänastisessa elämässäni en ole menettänyt yöuniani vaan olen ollut iloinen, että on edes yksi paikka, jossa pääsee edes hetkeksi pois.

Mitään erityistä nukkumaanmenorituaalia ei minulla ole, sänkyyn sitten kun nukuttaa, ehkä luen kirjaa hetken ja sitten valot pois ja hyvää yötä.

Kuva1280.jpg

Silti nukun liian vähän öisin. Olen totaalisessa päiväunikoukussa. Ja olen ollut vuosia. Töiden jälkeen jos on räytynyt olo, päätä särkee, selkä on kipeä, kroppa huutaa armoa ja sitten vielä pelästyn omaa peilikuvaani, ah mikä ihana välikuolema. Parhaimmillani, tai ehkä pahimmillani, tosin harvemmin onneksi, nukun pidemmät päikkarit kuin yöunet, viisi tuntia päiväunia ja pari tuntia yöunta. Työskentelen kolmivuorotyössä joka ruokkii tätä päiväuniriippuvuuttani. Aamulla herääminen ajoissa kello kuusi ja ylös nouseminen sängystä on jo päivän uroteko, varsinkin jos yöunta on sen kolmen- neljän tunnin verran vain. Sen takia ehkä inhoan töissä niitä tyyppejä, jotka tulevat sinne hengailemaan jo kauan ennen kuin työvuoro alkaa.

Viime talvena sain oikein kunnon herätyksen tähän horrostilaani, koska taas jälleen kerran sorruin päikkäreihin iltapäivällä, jotka sitten jatkuivat sinne iltakymmeneen. Siinä aamuyöllä miettiessäni ja odottaessani herätyskellon soittoa, totesin ettei näin voi jatkua. Kesät on helpompaa aikaa, kun valo herättää minut jo ennen kuin herätyskello. Tulevaa kaamosaikaa odotan jo nyt kauhulla, viimeksi nukuin joka aamu pommiin. Aina iltaisin herätyskelloa säätäessäni mietin, että turhaanko tätä teen kun en tänä aamunakaan siihen herännyt vaan löysin sen taas palasina lattialta. Viime talvena löysin onneksi helpotusta sarastuslampuista. Yksi ei riittänyt mutta kaksi toimii minulla. Molemmat olen säätänyt n. tuntia ennen herätystä loistamaan valoaan ja soittamaan linnunlauluja ja merenääniä. Havahduin paremmin hereille kun herätyskellon soidessa olikin jo valoisaa.

Kuva1332.jpg

Silti tämä on jatkuvaa taistelua edelleen. Talvella minua puri tanssikärpänen ja kovaa puraisikin. Lisäsin tanssitunteja ja lopulta kävin tunneilla kahdeksan kertaa viikossa. Tiettyinä päivinä se tarkoitti että sain ottaa vain korkeintaan 15 min päikkärit töiden jälkeen ja lopulta totuttelin pois niistä. Nyt kesällä kun ei ole tunteja niin olen taas lipsunut pikkuhiljaa pitkiin päikkäreihin.

Haluaisin unirytmini sellaiseksi, että herään aamulla aikaisin ihan itsekseen. Saisin vuorokauteen lisää tunteja, kun en nukkuisi puolille päiville vapaapäivinä. Tanssiminen on helpompaa ja turvallisempaa, kun kehoni on vetreä ja levännyt. Ja palautunut. Söisin joskus kunnollisen aamupalan, koska en ole töistä myöhässä. Tiedän että se on mahdollista mutta vaati työtä. Siihen asti, hyvää yötä ja nukkukaa hyvin.

Kuva1432.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *