Ehdoton ei

Heräsin aamulla aivan liian aikaisin, kun joku kiskoi hiuksiani ja höpötti vieressäni. Annoin vauvalle maitoa ja toivoin, että saisin vielä hetken nukkua. Hetki kesti ehkä viisi minuuttia. Tästä alkoi vauvan armoton sotkeminen, joka on meillä nykyään arkipäivää.

Meillä on mieheni kanssa periaate, että emme halua kieltää mitään mikä ei ole välttämätöntä. Ehdoton ei sanotaan pistorasioiden ja sähköjohtojen tutkimiselle, mutta melkein kaikkeen muuhun meillä kotona saa koskea. Näin ollen siivotessani cd-levyjä takaisin hyllyyn, heittelee rakas lapseni kirjoituspöydän alaosasta kaikki muovitaskut ja kartongit lattialle. Lehdet revitään ja heitellään ympäriinsä ja vaatteita on kiva levitellä eri huoneisiin. Uskomme, että näin ei-sanasta tulee merkityksellinen ja lapsi tietää, kun joku on oikeasti kiellettyä. Jos huudamme kaikesta mahdollisesta ei, miten saamme hänet pysähtymään jos hän on juoksemassa autotielle? Nyt pohdiskelen olemmekko olleet liian laiskoja ein suhteen vai onko tyttäremme harvinaisen villi tapaus.

Minulle on vakuuteltu, että vauva tutkii asioita ja mielenkiinto tavaroiden heittelyä kohtaan loppuu nopeasti, kun en kiellä sitä. Kielletyt asiat kiinnostavat pieniä, mutta meillä tuntuu olevan päinvastoin. Aistiiko vauva, että en pidä tiettyjen tavaroiden heittelystä ja haluaa siksi kokeilla reaktiotani? Olenko epäjohdonmukainen, jos nyt alan sanomaan useammin ei? Apua, miten olla äiti, joka tekee vain oikeita kasvatusratkaisuja ja pysyy niissä. Ei näiden kysymysten pitänyt vielä olla ajankohtaisia, koska kasvatushan alkaa vasta joskus taaperoiässä, eikö niin?

Sotkua on lapsen kanssa siedettävä, mutta jossain menee rajat. Missä?!