Oodi imetykselle

Imetys on kymmenen kuukauden kokemuksella ihanaa, kätevää ja luonnollista, mutta samaan aikaan se on todella sitovaa ja haastavaa. Jokaiseen imetystarinaan kuuluvat ylä- ja alamäet niin kuin tarinoihin on tapana kuulua, mutta miten selvitä huonosti nukuttujen öiden keskellä rintaraivareista, maidon riittämättömyydestä tai syöksyrinnoista?

Olen viime päivinä pohtinut, miten imetyksestä voisi keskustella ilman pelkoa toisen loukkaamisesta. Tärkeää joka tapauksessa olisi, että asiasta puhuttaisiin. Olen kohdannut neuvolatätejä laidasta laitaan. Yksi oli aivan ihana ja tuli meille monta kertaa kotiin auttamaan rintakumista eroon pääsemissä ja tytön painon nousuun saamisessa. Hänen ja muutaman muun ihanan ja luotettavan ihmisen ansiosta imetystaipaleemme lähti hyvään alkuun. Täysimetin vauvaamme puolivuotiaaksi, jonka jälkeen hän on rintamaidon lisäksi maistellut sormiruokaa. Toinen sanoi, että parempi antaa korviketta kuin olla antamatta. Kolmas sanoi, että kymmenkuukautisen imettäminen on syytä lopettaa, mutta korviketta pitää antaa vuoden ikään asti. Lapseni siis ei ole saanut korviketta tähän päivään mennessä ollenkaan, mutta jos en olisi itse aktiivisesti etsinyt tietoa olisi tilanne aivan erilainen. Näiden neuvojen jälkeen en ihmettele, miksi imetys suosituksiin pääseminen ei ole itsestäänselvää suurella osalla äideistä. Kuinkakohan monella kyse on tuen ja tiedon puutteesta, joka johtuu terveydenhoitoalan ammattilaisten riittämättömästä koulutuksesta?

Imetys ei tietenkään ole itseisarvo eikä se aina ole syystä tai toisesta mahdollista, mutta riittävän tuen kanssa se olisi varmasti mahdollista huomattavasti useammalle äidille. Hyvät äidit, vaatikaa naistenpäivänä ja jokaisena muunakin päivänä tietoa ja tukea neuvolasta, koska sieltä sitä kuuluu saada! 

(Tärkeää tietoa löydät esimerkiksi täältä: http://www.imetys.fi/)