Otan omalta osaltani kantaa vilkkaana käyvään hoitovapaakeskusteluun, jossa jotenkin pitäisi pystyä ajattelemaan asioita erilaisten perheiden näkökulmasta. Meidän perheessämme tilanne on sellainen, että olen itse työtön (kirjoittaja on siis äiti). Tämä tarkoittaa tietenkin, että hoidan 11 kuukautista tyttöämme kotona aktiivisen työnhaun lomassa. Ei olisi tullut mieleenkään laittaa tyttöä päivähoitoon ja olla itse kotona. Myös isän kotonaolo olisi tässä tilanteessa mielestäni järjetöntä, koska hänellä on työpaikka mihin mennä ja se tarkoittaisi sitä, että olemme molemmat kotona. Tulotasomme ei huomattavasti romahtaisi, vaikka hän osan hoitovapaasta käyttäisikin, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole osoittanut halukkuutta siihen. Yhteiskunnalle tulisi huomattavasti kalliimmaksi, jos laittaisimme tyttäremme päivähoitoon, minä nostaisin työttömyyskorvausta ja olisin silti kotona. Työpaikan löytymisessä voi mennä kuukausia jopa vuosia, ellei minulle käy niin ihmeellisesti, että nuorisotakuu toimisi.

Työttömät ovat yksi ryhmä, joiden kohdalla pitää miettiä mikä on yhteiskunnalle kallista ja mikä ei. Varmasti on monia muitakin tilanteita, joissa asiat eivät ole niin yksiselitteisiä esimerkiksi vanhemman opiskellessa.

Syrjäytyminen on tänä päivänä ilmiö, johon yritetään löytää kaikin tavoin ratkaisuja. On hyvä, että asia on nostettu esille, mutta voisiko ratkaisun avain olla yksilöllisten tilanteiden huomioiminen?

Kaiken lisäksi: minä nautin suunnattomasti kotona olemisesta pienen tyttäremme kanssa. Minusta on valtavan hienoa, että Suomessa on mahdollisuus olla kotona ja nähdä pienen kasvavan ja kehittyvän. Haluan olla se, joka näkee ensiaskeleet ja kuulee ensimmäisen lauseen. Ehkäpä se on itsekästä, mutta elämässä pitää olla joskus itsekäs, jos haluaa olla onnellinen.