Uusia alkuja

Heipähei!

Tuntuupa oudolta kirjoittaa blogia pitkästä aikaa. Olen pitkän aikaa miettinyt, mitä tekisin bloggailun suhteen. Kirjoittaminen oli minusta erityisen mukavaa, mutta edellinen blogini (Nachos & Pepper) alkoi kuihtua kasaan. Viimeinen niitti kyseisen blogin kohtalolle oli se, kun viimeinenkin eläimistäni, josta blogi kertoi, jouduttiin päästämään sateenkaarisillalle. Pikku hiljaa ajatus uudelleen aloittamisesta nosti päätään, mutta puhtaalta pöydältä. 

Aloitetaan ihan alusta. Olen 23-vuotias eläinlääkäriopiskelija Helsingistä, alunperin kotoisin lounaisrannikolta, mutta elämän aikana on tullut asusteltua ties missä päin Suomea. Pikainfo opiskelutaustoistani & (eläin)lääkiksestä kiinnostuneille: hain kolme kertaa Helsinkiin alaani opiskelemaan, kunnes viimein tärppäsi. Tätä ennen vietin kaksi ”välivuotta” lukemalla pääaineenani kemiaa ja sivuaineena solu- ja molekyylibiologiaa Jyväskylässä. Olen luonteeltani hassu, utelias sekä omituinen sekoitus laiskuutta ja järjetöntä kunnianhimoa. Toisin sanoen suurimman osan ajasta tykkään tuijottaa Netflixiä ja lopun ajan opiskelen/siivoan asuntoa/häärään jotain randomia kuin hullu. 😀 Asun yhdessä kihlattuni M:n kanssa (joka on muuten ihan maailman parhain tyyppi!), jonka kanssa olemme olleet pian kaksi vuotta yhdessä.

Olen ollut eläinrakas aina, sekä suhteellisen aktiivinen koiraharrastaja: 8-vuotiaana perheeseeni tuli Elvis-niminen shetlanninlammaskoira, joka oli maailman höpsöin puikkokuono. 16-vuotiaana sain ensimmäisen oman koirani, Nacho-nimisen akitan, josta tuli paras ystäväni ja harrastuskaverini. 

Tässä kohtaa otetaan hieman kiinni siitä, mitä en ole aiempaan blogiini kirjoittanut piiitkän hiljaisuuden aikana:

Vuonna 2016 syksyllä 14-vuotias Elvis päästettiin vanhuuden tuomista nivelkivuistaan paremmille maksalaatikkomaille (maksalaatikko oli tämän kaverin ihan spesiaalisuperherkku). Nacholla sen sijaan alkoivat kesällä 2017 omituiset silmäoireet, jotka diagnosoitiin aluksi harmaakaihiksi. Syksyllä silmänpaineet nousivat hälyttävästi, mutta nämä saatiin pidettyä lääkityksellä kurissa tähän kevääseen asti. Tammikuussa Nacholle diagnosoitiin UDS (uveodermatologinen syndrooma), joka on kuolemaan johtava autoimmuunitauti (mm. Akita ry:n sivuilta löytyy näppärästi tästä tietoa!). Nacho ehti elää kaksi kuukautta suhteellisen normaalia koiran elämää, kunnes kipuilu näkyi tytöstä selvästi. Tämä olikin selkeä merkki siitä, että tyttö on päästettävä Elviksen seuraksi pilven päälle vasta 7,5-vuotiaana. 

Molemmat koirieni menetykset olivat tietysti kamala ja raskas paikka minulle, joista molemmista on kestänyt toipua. Prosessi on vieläkin kesken, etenkin Napun osalta, mutta onneksi iloa arkeen on tuonut joulukuussa 2017 meille muuttanut Taco-akita. Taco on höpsö pusupoika, joka rakastaa kaikkea ja kaikkia. Itsepäinen kuin muuli, mutta kaikesta höperöisyydestään huolimatta kovin fiksu ja oppivainen (niin halutessaan). Taco on meillä sijoituksessa Kennel Odorokin Heidiltä, kiitos luottamuksesta ihanainen! Alla vähän kuvia tästä pikku pölöpäästä.

taco3.jpg

Tämä blogi tulee tulevaisuudessa kertomaan arjestani, opiskeluista, kaikista hassuista päähänpistoista, koirista, kuntoilusta, kirjoista ja vaikka mistä. Kiva sekametelisoppa. Katsellaan mitä tästä tulee. Tällä hetkellä opiskelen juttuja lääkelaista ja mietin, että miten selviän päivän HIIT-harjoituksesta – jännää.

Kiva kun olet täällä, toivottavasti nähdään taas pian! 🙂

taco2.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *