Tästä eteenpäin
On paljon ihmisiä, jotka ovat niin varmoja näistä vauva-asioista ja niin ehdottoman varmoja siitä, että he haluavat vanhemmiksi, ettei mikään heitä pidättele vauvantekoaikeissa. Keskenmenon jälkeenkin he vain ryhtyvät kaikkeen uudestaan ja saavat voimaa siitä, että he ovat kuitenkin voineet tulla raskaaksi.
Minä en kuulu niihin ihmisiin. Ja minun mieheni seuraa minun mielialojani ja toiveitani tässä asiassa.
Vaikka kuinka tilastollisesti kaksi keskenmeno peräkkäin on ihan normaalia, henkisesti yksilön tasolla se ei tunnu siltä. Ehkäpä muistatte, että jouduin ensimmäisen keskenmenoni jälkeen prosessoimaan tosi paljon seuraavaa raskautumisyritystä ja käytimme kondomiakin hetken aikaa, koska minun pääni ei ollut valmis uuteen lapsimahdollisuuteen. Nyt toisen keskenmenon jälkeen tilanne on vielä hankalampi. En oikeasti tiedä, miten tästä eteenpäin.
Mitä jos tässä on jokin tarkoitus, ettei meille tule lasta? Ehkä meillä on niin huonot geenit tai meistä tulisi niin huonoja vanhempia, ettei meille voi tulla lasta ja siksi kaikki menee kesken? Ehkä meidän ei kannata enää uhmata tätä tarkoitusta ja edes yrittää sitä?
Mitä jos tämä onkin tarkoitettu meille kasvuksi, ettemme ottaisi elämää ja hyviä asioita liian itsestäänselvyytenä? Mitä jos me tarvitsemme tällaisen pitkän valmistautumisen vanhemmuuteen? Ehkä meidän pitäisi yrittää uutta raskautta mahdollisimman nopeasti?
Miten tästä mennään eteenpäin? Miten mieli, sydän ja mikään koko ihmisessä toipuu siitä, että meille ei taaskaan tullut Vauvaa?