Detail faves

Heipparallaa!

Tuli hirveä paniikki päästä postaamaan mun lemppariyksityiskohtia nykyisestä kodista! Muuttoon on enää kaks viikkoa, eikä asunto tule siis pysymään tällaisena enää kauan. Vaikka tavarat muuttavat, on uusi koti silti täysin erilainen kuin nykyinen. Olen pitänyt kovasti tästä nykyisestä ja tuntuu myös haikealta muuttaa täältä pois. Olemme asuneet tässä yli vuoden ja kyllä tämä kodiksi on muotoutunut! Mun sisustussilmä on muuttunut aikojen saatossa, ja on hauskaa vertailla nykyistä makua edelliseen. Muistelen, miten vanhempieni huone oli lähes kauttaaltaan limenvihreiden ykstyiskohtien peitossa ja rakastin yli kaiken kun tavaraa oli esillä. Kaikki pienimmätkin esineet piti saada esille kosmetiikkapulloja myöten. Noh, nykyinen maku näkyy kuvista! Enjoy! Here is my home! <3

DSC_0051.JPG

Kari on hyvin luonnonläheinen ihminen ja meidän molempien yhteisenä harrastuksena onkin metsästys. Nämä ihanat tyynynpäälliset sopivat molempien tyyliin. Sisustus on täysin mun heiniä, eikä Karia todellisuudessa kiinnosta juuri lainkaan millaiset tyynyt sängyllä on. Halusin kuitenkin, että tyynyt miellyttää molempia,ja onhan hänen ollut mukavampi tuoda kotiin kavereita kun sängyllä on hiukan myös miehiseen makuun sopivat tyynyt. Nämä tyynynpääliset löysin aikoinaan H&M:n alesta!

DSC_0054.JPG

Vähän pimeä kuva, mutta eipä se luonnonvalo meidän keittiöön oikeen pääsekkään… Rakastan tuota kananmunille tarkoitettua laatikkoa! <3

DSC_0190.JPG

Tällä taululla on ihan tarinakin. Saimme kankaan Karin siskolta edellisjouluna ja hän kertoi, että kangas kertoo meistä. Laitettiin se kehyksiin ja olohuoneen seinälle. Taulusta on kiva napata värit sisustukseen. Pelkäsin sen aluksi olevan liian räikeä, mutta toisin kävi. Asuntomme on muuten pääosin väreiltään mustaa ja harmaata. Taulu on ihana piristys! 

DSC_0191.JPG

DSC_0192.JPG

DSC_0193.JPG

DSC_0197.JPG

Kaksi pientä aaltomaljaa huusin 10 €:lla sukulaisen huutokaupasta. Paras löytö pitkään aikaan!

DSC_0198.JPG

Löysin netistä täydellisen aforismin kuvaamaan meidän kotia ja se oli pakko saada kehyksiin! Tulostin lauseen ja siinä se on ollut makkarin peilipöydällä siitä lähtien!

DSC_0199.JPG

DSC_0200.JPG

Pallovalot makuuhuoneessa on syksyn must have -juttu! 

 

DSC_0202.JPG

Taustalla olevan pienen aforismitaulun taiteilin myös itse. Taulu on Karin yöpöydällä.

DSC_0203.JPG

Tämä vaaterekki on vaan mun rakkaus, eikä miehinen mieli pysty käsittämään miksi se on meidän makkarissa!? Terkkuja Karille <3

DSC_0204.JPG

Nämä taulut tein itse heti muuttomme jälkeen. Ja yksinkertasesti mä rakastan niitä! 

DSC_0205.JPG

Nämä tikkaat Kari teki itse kotinsa ladosta löytyneistä heinäseipäistä. Täydelliset! <3

Useista yksityiskohdista huomaa, että itsetehdyt tai lahjaksi saadut asiat, sekä yllättävät alelöydöt on osoittautuneet niiksi parhaimmiksi yksityiskohdiksi kodissamme! Mitäs piditte? 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *