Miksi en missään nimessä halua bloggaamisesta työtä…?

Blogimaailma on pullollaan blogeja ja bloggaajia, joiden elämä pyörii jatkuvasti kiinnostavan sisällön tuottamisen ympärillä. Ennen kaikkea omaa elämää ja sen sisältöä pitää tuoda esiin sopivassa määrin, mutta ei kuitenkaan liikaa, koska liian syvällistä ei kukaan jaksa lukea. Jokaisessa postauksessa pitää olla mahdollisimman paljon eri ihmisiä miellyttävää sisältöä, rajaaminen on vaarallista. Oikeiden mielipiteiden ja maksettujen mainosten erottaminen käy yhä hankalammaksi. Teksti ”kaupallinen yhteistyö” hukkuu helpommin, koska se on niin yleinen…

Moni aloitteleva bloggaaja haaveilee siitä, että omasta pikku blogista tulisi joskus vielä kymmenille tuhansille lukijoille sisältöä tuottava tulonlähde. Voisi vaan istuskella kotona, kuvailla kaikkea kivaa ja vastailla sähköposteihin postausten kirjoittamisen lomassa. Siitä myös minä haaveilin aikanaan. Vaan en enää. Ja miksi mielipiteeni sitten on muuttunut niin jyrkästi?

Kaikesta on tullut joko feikkiä, maksettua tai teeskenneltyä. Tunnen jopa sellaisen ihmisen, joka haluaa pitää bloginsa vaan ja ainoastaan positiivisena. Kaikki tapahtumat, tapaamiset ja ostokset, jotka ovat kivoja tai onnellisia, ne pitää postata. Lopulta kuulet livenä, miten kaikki ei ollutkaan niin ruusuista, mutta blogi kertoo muuta. On niitä bloggaajia, jotka saavat vaatteita ja tuotteita testattavaksi. Hehkutetaan ne maasta taivaisiin ja seuraavalla viikolla tuotteet ovat päätyneet roskikseen, palautukseen tai kirpputorille. Miksi? Koska tunne ei ollut aito, tavara saatu ja mielipide maksettu. Kun tässä tarkemmin ajattelee, on täysin hulluutta, että blogimaailmassa toisen mielipiteen voi ostaa. Minun mielipidettäni ei saa ostettua. 

Kaupallinen blogimaailma luo myös hirveät paineet. Joudut jatkuvasti miettimään, mitä sisältöä tuottaisit seuraavaksi. Niinkuin meillä kaikilla, työt on tehtävä, jotta palkka juoksee. Jos teet työsi huonosti, et menesty. Ja jos taas teet työsi kotonasi ja työsi on oma elämäsi, voi olla vaikeaa jättää työasiat työpaikalle. Pidemmän päälle tulee varmasti olo, ettei työltään pääse karkuun millään, asiat pyörivät jatkuvasti mielessä. Joka päivä on keskityttävä siihen, mikä lukijoita kiinnostaa, mistä kannattaa blogata. Ja kun edessä on sadas arvostelu kosmetiikkatuotteesta, joka ei edes sovi sinulle, voi olla, että ahdistuslevelit on aika korkealla.

Ahdistuneisuuden pystyy lukemaan blogista rivien välistä. Postauksia on tiuhaan, mutta niiden sisältö on tyhjä. Kuvia kuvien perään ja vähän tekstiä. Mielipiteet rajoittuvat yhden tuotteen ympärille ja ihmisen persoona katoaa. Olen lukenut blogeja pitkään ja muutaman kohdalla on käynyt juuri tämä väsyminen. Yksi jopa avoimesti kirjoitti näin tapahtuneen.

Blogimaailma asettaa hirveitä paineita myös lukijoille. Kommenteista joskus huomaa, miten tavallisen kuluttajan pieni mieli hämärtyy kun bloggaaja esittelee viikon sisälle jo neljättä uutta takkiaan. Ei myöskään ole normaalia, että joillakin on kokonainen huone kengille, joita ei käytä. Kengät ovat lahjoja, joista on maksettu mielipide ja mainos. Joskus oma tyyli katoaa, kun olet avannut ovet tietylle brändille, ehkä jopa tehnyt sopimuksen määräajaksi, jolloin olet sitoutunut tietyin väliajoin postaamaan someen kuvia tietyn brändin vaatteissa… Aluksi saattoi kuulostaa kivalta, että joka kuukausi uutta vaatetta ja vieläpä siltä brändiltä, josta pidät. Vaan etpä tullut miettineeksi, että mitä tahansa voit joutua mainostamaan, myös sellaista tuotetta, jota et koskaan itse ostaisi kaupasta.

Tässä siis monta syytä, miksi haluan vain kirjoitella tänne omaksi huviksi, joskus mainostan kirjoituksia ja se ja sama lukeeko näitä kukaan. Haluan myös tuoda esille tavallista elämää, ihan niitä vain omia mielipiteitäni ja vähän myös sitä syvällisempää pohdistaa ajankohtaisista aiheista. Tämä toimii myös mainiona päiväkirjana, hauskaa lukea mitä olen vuosia sitten ajatellut. Muutakin kuin että hei, nää on kivat kengät, osta sinäkin. Tässä sulle alekoodi…

Ja tottakai, tämäkin on vähän kärjistetty näkökulma. Onhan niitä sellaisia sekablogeja olemassa, jossa myös persoona ja oikea vilpitön mielipide pääsevät näkyviin myös niiden maksettujen mainosten lomassa. Pyrin itse kuitenkin siihen, etten lähde mukaan kaupallisiin yhteistyökuvioihin, vaikka sellaista joku joskus tarjoaisikin. Jos todella pidän jostakin merkistä tai tuotteesta, pystyn sen myös itse hankkimaan ja silloin en ole mielipiteestäni kenellekään vastuussa.

Ja aivan tietoinen valinta jättää tämä postaus ilman kuvia… Hyvin yleinen ajatus on, että vain postaukset jossa on laadukkaita kuvia, merkitsevät ja menestyvät. Miksi? Minulla on nyt sanottavaa, ei näytettävää. Aina se kuva ei kerro sanoja enempää.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *