Tuntuu taas aika hauskalta palata pitkästä aikaa näille sivuille. (Taitaa olla jo kolmas kerta kun alotan bloggaamisen!) On myönnettävä, että olen toisinaan jopa kokonaan unohtanut, että blogisivu on edes olemassa. Toisaalta kun mietin asiaa, niin ehkä ihan hyvä, ettei tämä kirjoittelu ole mulle pakkopullaa, enkä koe minkäänlaista stressiä siitä, jos en tänne kirjoittele… (Varmaan pitkään aikaan ensimmäinen asia joka ei ole stressannut mua.)

Viime ajat, tai toisinsanoen oikeastaan melkein koko viime vuosi on ollut aikamoista höykytystä ylä- ja alamäkineen. Jos sitä tässä nyt alkaisi kaikkia käänteitä kertomaan, tässä naputellessa menisi varmaan koko yö… Elämä on siis yksinkertaisesti ollut sellaista, etten ole edes ajatellut bloggaamista, ennen kuin nyt, maaliskuun alussa. Tiedä sitä sitten, onko syynä orastava kevät ja pieni hellitys tähän vauhdikkaaseen elämään. 

Lyhyesti voin kuitenkin kertoa, että hengissä siis ollaan, kutakuinkin järjissäkin. Turussa on edelleen asunto, niihin kuvioihin saattaa kuitenkin olla tulossa muutoksia jo jopa ennen kesää! Viime kesä oli mahtava, erityisesti siksi, että mun elämään on pysyvästi jäänyt mulle tällä hetkellä yksi maailman tärkeimmistä ihmisistä. Opiskelujen puoliväli lähestyy ja perehdytys uuteen työpaikkaan on käynnissä. Kutakuinkin siis alkaa arki olemaan taas normaalia, vaikka pieniä haasteita on edelleen. Ja sitten loppujen lopuksi kun mietin, niin mitä se normaali arki enää edes on…? 

Menneet kuukaudet ovat opettaneet paljon. Pettymyksiltä ei ole vältytty ja isoja asioita on tapahtunut. Kuitenkin nyt näyttää siltä, että eteenpäin on mentävä ja ihan itse voin valita, teenkö sen hymyssä suin vai en.

Ihanaa alkavaa kevättä! Odotan ainakin itse innolla, miten pääsen tähän bloggaamiseen kiinni!