Mestarillisen tarinankertojan pauloissa – paluu Lucia Berlinin pariin
Säästelin Lucia Berlinin novellikokoelmaa Ilta paratiisissa (Aula & Co, 2019, suom. Kristiina Drews) täydelliseen hetkeen. Sitten luin Albert Camus’n Ruton ja totesin, että nyt on aika tuulettaa kulkutautien hallitsemia ajatuksiani. Tartuin siis Berliniin. Se tietenkin auttoi.
”He olivat tyrmääviä ilmestyksiä. Tyrmääviä. Heidän läsnäolonsa mäjähti päin näköä kuin nyrkinisku.”
Iloitsin Berlinin vauhdista ja värikkyydestä jo ensimmäisen ja toisen novellikokoelmasuomennoksen kohdalla. Jostain syystä koin kolmannen kokoelman aluksi vaisummaksi, mutta muutaman novellin jälkeen jokin napsahti paikoilleen ja tunsin löytäneeni takaisin Berlinin omintakeisesti käsittelemään maailmaan.
”Koko kylä oli pitänyt naista silmällä ja tullut jo melkein siihen tulokseen, että se oli hyvä työihminen ja helkutin hyvä äiti.”
Berlin on mestarillinen sekä ympäristön kuvaajana että tarinoiden kertojana. Vahvat aistihavainnot ja tarkat yksityiskohdat herättävät miljööt henkiin oltiin sitten New Yorkissa, Kaliforniassa tai paratiisirannalla Meksikossa. Tarinat Berlin rakentaa niin sujuvasti, että lukija liukuu niihin aivan huomaamattaan. Erityisiä helmiä kirjassa ovat mm. novellit Elämäni on avoin kirja ja La Barca de la Ilusión. Ensimmäisessä naapuri vahtii yksinhuoltajaäidin tekemisiä, jälkimmäisessä varjo astuu paratiisiin.
”Kun ihminen matkustaa, hän astuu sivuun omien päiviensä jonosta, oman aikansa sirpaleisesta, epätäydellisestä lineaarisuudesta. Niin kuin romaania lukiessa, tapahtumista ja ihmisistä tulee vertauskuvallisia, ikuisia.”
Lisää Berliniä on kaikkien onneksi tulossa taas syksyllä, kun Aula & Co julkaisee Berlinin omaelämäkerran Kotiinpaluu, jonka on viimeistellyt kirjailijan poika Jeff Berlin.