Kolme syytä rakastaa Kansallisteatterin Kolmea sisarta

Viime aikojen mieleenpainuvin teatterikokemukseni on ollut Anton Tšehovin Kolme sisarta* Kansallisteatterin suurella näyttämöllä Paavo Westerbergin sovittamana ja ohjaamana. Näytelmä pyörii myös kevätkauden 2019. Tässä kolme painavinta syytä, miksi se kannattaa käydä katsomassa.

1. Rytmi

Lavalle rakennettu kaksikerroksinen talo pyörii vauhdilla, ihmiset sen sisällä ja ulkopuolella puhuvat taukoamatta ja kamerat striimaavat tapahtumia eri kuvakulmista yläpuolella roikkuvalle valtavalle ruudulle. Kolmen sisaren ensimmäisessä puoliskossa tapahtuu paljon yhtä aikaa. Niin paljon, että alkuun mielessä jo ehtii käydä ajatus, onko tässä ehkä liikaa. Ei ole.

Moninainen  toiminta lavalla luo juuri sopivalla tavalla levottomuuden tunteen, tempaisee huomaamatta mukaansa ja johdattaa toimettomien sisarten puoleen. Sisarukset viettävät yläluokkaisia juhliaan pikkukaupungissa, mutta kaipaavat elämälleen muutosta ja merkitystä. Lapsuuden kotikaupunki Moskova siintää pelastuksena: kaikki voisi olla paremmin, jos he vain pääsisivät sinne takaisin.

Intensiivisen näytelmän hengästyttävää alkua tasapainottaa rauhallisempi kakkospuolisko. Siinä tahti hidastuu, sävyt tummenevat ja lavalta on riisuttu kaikki turha.

2. Näyttelijät

Kolme sisarta kokoaa Kansallisteatterin näyttämölle liudan 30–40-vuotiaiden näyttelijöiden eturivin kaartia. Elena Leeve, Emmi Parviainen ja Marja Salo ovat kolme sisarta, Eero Ritala näiden veli. Sisarten ihailijoita näyttelevät mm. Olavi Uusivirta ja Jussi Vatanen.

Näyttelijöiden kautta draamaan yhdistyy tyylikkäästi komiikka. Ihastuin erityisesti Salon vilkkaaseen ja fyysiseen ilmaisuun. Kun sisaret etsivät elämälleen merkitystä työnteosta, toistuva väsymys kuvataan hulvattomasti: Salo romahtaa pötkölleen lavalle tai valuu velttona flyygeliä pitkin lattialle. Merkitystä haetaan myös rakkaudesta, jolloin näyttelijät luovat parodiaan asti liioiteltuja rakkaudentunnustuksia. Uusivirta loikkii kuin baletin satuprinssi, Parviainen ja Vatanen syleilevät elokuvallisesti ja tanssivat Pulp Fiction -tanssia. Ruudulla pyörivät klassikkoelokuvien suutelukohtaukset.

3. Suuret tunteet

Westerberg on virkistänyt vanhaa tarinaa nykyaikaisilla yksityiskohdilla mutta ei liikaa. Myöskään tekniikan, lavastuksen ja puvustuksen loistelias yhdistelmä ei vie huomiota itse tarinalta ja tunteilta. Tärkeintä on edelleen näytelmän sisältö: elämän mielekkyys, onnen etsintä, menetykset, yhteiskunnallinen levottomuus ja – suurimpana kaikesta – rakkaus.

* Kutsu näytelmään saatu osana Kansallisteatterin bloggaajailtaa.

Kuvat: Tuomo Manninen / Kansallisteatteri

Lue lisää

Kaksi naista lavalla – syksyn näytelmät Nora ja Tainaron

Hampurilaisateria ei välttämättä maistu KOM-teatterin Aterian jälkeen