Juha Itkosen huhtikuussa ilmestynyt romaani Palatkaa perhoset on mielenkiintoinen tapaus. Se on suoraa jatkumoa kirjailijan 11 vuotta sitten ilmestyneelle, runollisesti nimetylle läpimurtoteokselle Anna minun rakastaa enemmän. Uusi romaani vie takaisin samaan maailmaan, tuttujen henkilöhahmojen pariin. Myös näiden elämässä aika on kulunut, mutta vähitellen lukijalle avataan koko tarina alkaen siitä, mihin se edellisessä kirjassa päättyi.

Antti Salokoski yrittää nyt kirjoittaa kirjaa ja käy samalla läpi viimeisten vuosien tapahtumia. Toisaalla muusikko Suvi Vaahtera ja tämän tytär Rosa sekä äiti Leena sovittavat yhteistä arkea Suvin epäsäännölliseen työrytmiin. Kirjan tapahtumapaikkoina ovat suurimmaksi osaksi Los Angeles ja Lontoo, toisinaan myös Tokio ja Espoo. Jatko-osaromaanissakin eletään kiinteästi musiikkimaailmassa.

Palatkaa perhoset alkoi ehkä aavistuksen vaisusti, mutta osoittautui lopulta erittäin mukaansatempaavaksi. Tarinan edetessä pidemmälle kielikin käy yhä irroittelevammaksi. Myös monet keskiluokkaisuuden kliseet ja kuvitellut medioiden siteeraukset saivat hymistelemään. Ensin mietin, ilkkuuko Itkonen enemmän muusikoita ja kirjailijoita vaiko näitä haastattelevia toimittajia, mutta pian totesin, että pilkka on tasapuolista – niin edellä mainituille kuin kauniita kotia sisustavia espoolaisuraäitejä ja ”Arkadiankadun ja Runeberginkadun kulmassa kloonattuja miehiä” kohtaan. 

Itkonen tuntuukin tulkintani mukaan ironisoivan uudessa kirjassaan kaikkia käsittelemiään aiheita: musiikkifanitusta, vanhan ajan rocktähteyttä, keskiluokkaista espoolaisuutta, angstisia pikkukaupunkitaustoja, bisnesmaailman uraohjuksia, bloggaajia, toimittajia, keski-iän kriisiä. Ainoa, joka saa kirjailijan käsissä lempeämmän kohtelun, on kuusikymppiseksi ikääntynyt, vastuuntuntoinen Leena isöäidin roolissaan.

Iva ei kuitenkaan ole itsetarkoitus kirjan henkilöiden kuvailussa vaan jokaisen osalta nähdään myös tämän inhimillinen, sympaattinen puoli. Lopulta koko tarinan määrääväksi tekijäksi nouseekin se, josta kaikki kirjassa viitattu rockmusiikki on saanut inspiraationsa: rakkaudesta. On vain kaksi ihmistä, erilaisissa elämissä, molemmat hakien omilla tahoillaan samaa, toisinaan monimutkaista ja välillä niin yksinkertaista asiaa.