Yksinäisyyttä kalliimpaa – kylmä ja kyyninen tarina nyky-Kiinasta

yiyunli-yksinaisyytta-kalliimpaa.JPG

Maailma on kylmä ja päähenkilöt kyynisiä tässä lohduttomassa tarinassa nuorista, jotka hukkaavat tulevaisuutensa.

Yiyun Litä on verrattu muun muassa Alice Munroon ja Jhumpa Lahiriin. Eikä syyttä, sillä Li kuvaa yhtä arkisesti tavallisen kansan elämää Kiinassa kuin Munro Kanadassa ja Lahiri synnyinmaassaan Intiassa. Jenkeistä en keksi tähän vertailuryhmään mukaan naista tältä istumalta, vaan mieleeni tulee ensimmäisenä Raymond Carver.

Lin romaani Yksinäisyyttä kalliimpaa liikkuu kahdella aikatasolla. Ensimmäinen on syksy 1989, kun orpotyttö Ruyu muuttaa Pekingiin ja tutustuu kahteen naapuriston nuoreen, yliopistovanhempien poikaan Boyangiin ja kaikki huomioon ottavaan, ystävälliseen tyttöön Moraniin. Lähipiiriin kuuluu myös Ruyun isäntäperheen kapinoiva tytär Shaoai, jonka yhteiskuntakritiikki hermostuttaa perhettä ja naapuristoa, sillä Tiananmenin aukion mielenosoitus on vielä aivan lähimuistissa.

Toinen aikataso on ajanjakso kaksi vuosikymmentä myöhemmin, kun kukaan päähenkilöistä ei enää pidä yhteyttä toisiinsa ja kaksi heistä on muuttanut kotimaastaan Yhdysvaltoihin. Taustalla on kohtalokas tapahtuma, joka on muuttanut näiden kaikkien nuorten suhtautumisen elämään. Tuo tapahtuma saa lopullisen päätöksensä 21 vuotta myöhemmin, ja tästä varsinainen tarina lukijalle vasta alkaa. Romaani kerii hiljalleen tapahtumia auki, aikatasoja vaihdellen.

Hyvinvointi Hyvä olo Kirjat

Kosminen keikka raiteilla – The Space Lady

thespacelady2.jpg

kuva kopio 3.JPG

brando.jpg

thespacelady1.jpg

thespacelady3.jpg

Istun HKL:n 100-vuotiaassa Brändö-raitiovaunussa, joka kiertee ympäri kantakaupunkia. Jo kyyti näin kauniissa sporassa on elämys, mutta vielä mieleenpainuvamman siitä tekee yhdysvaltalaisen The Space Ladyn live-esiintyminen. Flow-festivaalillakin viime vuonna esiintynyt artisti soittaa syntikalla klassikkobiisien covereita sekä omaa tuotantoa ja laulaa päälle hauraan pehmeällä äänellä.

68-vuotias hymyilevä avaruusleidi aloittaa Strawberry Fieldsillä, jatkaa sitten Major Tomilla ja Over The Rainbow’lla. Laulajan omista biiseistä kuullaan ihastuttava Synthesize Me, jolla on tarttuva kertosäe. Taustalla vanha puuraitiovaunu natisee, puhkuu ja keikkuu. The Space Lady on juuri aloittamassa edesmenneelle entiselle aviomiehelleen, ”The Cosmic Manille” omistettua kappaletta, kun saavutaan päättärille ja on pakko lopettaa.

The Space Ladyn keikkailu on osa tšekkiläisen taiteilijan Kateřina Šedán IHME-nykytaidefestivaaleille tekemää Ratikkasoittajien kiertue -teosta. Raitiovaunulinjoilla soittaa vaihtelevia artisteja eri maista tämän viikon lauantaihin saakka. Esityksiä nähdään ruuhka-aikojen ulkopuolella klo 9–15 ja 18–21. Hyppää kyytiin ja ylläty!

IHME-festivaaliin kuuluu myös muuta ohjelmaa. Kiinnostavana poimintana mainittakoon kansainvälisillä biennaaleilla näytetyt videotaideteokset, Turkin ja Armenian rajaseudulla kuvattu The Silence of Ani sekä tulevaisuuden kuvaus 2084: A Science Fiction Show Episode 2: The Fall of Artists’ Republic, jotka esitetään Vanhalla Ylioppilastalolla 1.4. klo 20.

Olin The Space Ladyn keikan jälkeen jo kodin kulmalla, kun normaali moderni matalalattiaraitiovaunu pysähtyi viereeni ja sisältä raikasi iloinen kansanmusiikki. Hyppäsin hetken mielenjohteesta kyytiin yhden pysäkin ajaksi kuuntelemaan tätäkin esitystä ja kävelin sitten takaisin kotiin.

ratikkasoittajat.jpg

 

Hyvinvointi Mieli Musiikki Trendit