Järjettömiä sattumia: Taivaalta tippuvat asiat

taivaalta-tippuvat-asiat-square.jpg

”Aika pysähtyi. Ei voinut miettiä eteen- eikä taaksepäin. Joku piirsi paksun valkoisen viivan ajatuksiemme ympäri, ja ajatukset pysähtyivät, ja me jäimme niihin jumiin.”

Selja Ahavan toinen romaani oli yksi viime syksyn Finlandia-palkintoehdokkaista. Ja olisi ainakin minun puolestani voinut vaikka voittaa. Upea ja yllättävä Taivaalta tippuvat asiat kertoo järjettömistä sattumista ja ihmisistä, jotka etsivät niille selitystä.

Kirjan koko ensimmäinen puolisko on mielettömän hieno. Kertojana on äitinsä menettänyt pieni tyttö, Saara, joka kuvaa perhettään kohdannutta suurta surua omalla lapsenomaisella tyylillään ja muistelee ahkerasti, millainen äiti oli, jotta ei unohtaisi tätä. Teksti on surullinen, nokkela ja hellyttävä. Mukana Saaran ajatuksissa pyörii perheen sunnuntaisista TV-hetkistä tuttu Hercule Poirot, jonka tyttö toivoisi ratkaisevan arvoituksen, kertovan, miksi kaikki tapahtui ja summaavan asiat yhteen. Todellisessa maailmassa kun kukaan ei tarjoa tyydyttäviä vastauksia.

Kirjan jälkimmäisesssä puoliskossa siirrytään seuraamaan tarinaa myös muiden henkilöiden kohtaloiden kautta. Alkuosan ollessa niin loistava, ei loppupuolisko pääse aivan samalle tasolle, mutta jatkaa saman teeman ympärillä, kun ihmiset yrittävät ymmärtää, miksi tapahtui se, minkä ei olisi pitänyt tapahtua. Jos Poirot ei pysty lopuksi vetämään lankoja yhteen, niin sitä voi yrittää ihan itse.

Hyvinvointi Mieli Kirjat

Tällä viikolla: DocPoint ja DocFilm Helsinki

sume.jpg

Sumé – The Sound of a Revolution

imagine.jpeg

Imagine Waking Up Tomorrow And All Music Has Disappeared

Elokuvafestivaalivuosi alkaa perinteisesti DocPointista, joka järjestetään nyt jo 15. kertaa. Tänä vuonna seitsemässä päivässä esitetään 149 dokumenttielokuvaa.

Katsoin pari kiinnostavaa musiikkiaiheista dokkaria jo ennakkoon. Sumé – The Sound of a Revolution tutustuttaa grönlantilaiseen yhteiskuntaan ja rockbändiin, joka vahvisti saarelaisten identiteettiä 1970-luvulla. Imagine Waking Up Tomorrow And All Music Has Disappeared puolestaan kertoo taiteilijasta, jolla on aivan oma visionsa maailmasta.

Lisäksi festarilistallani ovat palkintoja kerännyt The Wolfpack, Pohjois-Koreaan sijoittuva Under The Sun ja Moskovan baletista kertova Bolshoi Babylon. Myös maailman ympäri liikkuva Sans Soileil kiinnostaisi, mutta taitaa valitettavasti jäädä kalenteripäällekkäisyyksien vuoksi väliin.

Elokuvien rinnalla suosittelen käymään Kaupungintalon Virka-galleriassa, jonka DocFilm Helsinki – Matka kaupungin muistiin -näyttely on esillä vielä sunnuntaihin 31.1. saakka. Ilmainen näyttely esittelee elämää Helsingissä eri vuosikymmenillä, alkaen sadan vuoden takaa. Sen paras anti on parin tunnin mittainen, dokumenttifilminpätkistä koostettu koukuttava esitys, jota voi katsella pimeässä teatterihuoneessa, mukavan pehmeisiin ja taaksepäin kallistuneisiin penkkeihin upoten. (Auki mape 9–19 ja la–su 10–16.)

SAM_0612.JPG

DocFilm Helsinki – Matka kaupungin muistiin, Virka-galleria

SAM_0614.JPG

DocFilm Helsinki – Matka kaupungin muistiin, Virka-galleria

Hyvinvointi Mieli Leffat ja sarjat Suosittelen