Kylmästä lämpimään – kuinka sydän aukeaa kun uskaltaa olla rehellinen.

Blogissa taas ollut hieman taukoa kaikenmaailman uusien työkuvioiden ja matkojen vuoksi. Mutta olen samalla pohtinut mitä tämä kaikki avautuminen ja rehellisyys on nyt sitten tuonut elämääni. Jo alkuun voin todeta, että pelkkää hyvää.

Lyhyenä koosteena, en siis ollut koskaan ennen tämän vuoden alkua, tai oikeastaan viime vuoden loppua, kertonut töissä enkä kyllä kaikille ihmisille tuttavapiirissänikään sitä seikkaa, että veljeni on ollut skitsofreeninen / skitsoaffektiivinen koko aikuiselämäni ajan. Psykooseja on useampi takana kuten myös sairaalajaksoja.

Olen nyt jälkikäteen miettinyt, että miksi juuri viime joulun alla kun sairaalajakso oli pitkästä aikaa ajankohtainen, niin miksi juuri silloin päätin, että en salaa asiaa enää. Kun joku kysyi missä olin viikonloppuna ja mitä tein, vastaus oli rehellinen sillä kertaa.

Ehkä ajattelin, että olen tarpeeksi aikuinen ja vahva. Minulla on oma elämä, jossa ihmiset tuntevat minut. Minulla taas on aina ollut veli, ei se seikka ole mikään salaisuus ja olen vain aina kääntänyt keskustelun johonkin muuhun, jos joku on kysynyt mitä hän tekee. En minä ole mitenkään erilainen, koska olen silti sama minä.

Tai niin luulin, että olisin edelleen sama minä. Nyt tietty moni varmaan luulee, että erilaisuus tulee siitä, että mitä ennakkoluuloja muut kohdistavat nykyään minuun kun tietävät tilanteen. Ei, ei ollenkaan niin! Ei yhtään! Ja sekin on ollut erikoista hyväksyä, koska niinhän sitä vähän varautui.

Se mikä pitkin kevään kulkua on tullut selväksi oli se, kuinka henkisesti turta ja tunnoton sisin on ollut. Sen täytyy olla se jatkuvan salaamisen taakka. On se muutakin, mutta kyllä tämän kokemuksen perusteella sanoisin, että se on eniten tuo salaaminen. Ei siihen salaamisen liity välttämättä aina edes häpeää vaan pelkkää ennakkoluulojen pelkoa.

Olo on ollut kuin Grinchillä, joka varasti joulun mutta lopulta antautui mukaan joulun henkeen ja ikäänkuin sydän olisi kasvanut kolme kokoa! Se lämpö, rakkaus ja avoimuus jonka luulin hautautuneen jonnekin, tai pahinta kaikesta, että sitä vaan ei niin paljon löydy minusta, se on tullut takaisin.

Muistelinkin hämärästi aikaa ennen sairautta, että kyllä minä olin silloin toisenlainen. Eli kyllä siihen pystyy, kun rikkoo muurinsa!!! Se ei ole vain tämän lämpimän kesän lämpö, vaan kyllä se lämpö on palannut takaisin sisimpään.