Bloodline – päivääkään en vaihtaisi pois

Veri on vettä sakeampaa. Perhettään ei voi valita. Jokaisella on se perhe, mikä on annettu. 

Siksi, kun katselin viime päivien kuluessa Netflixin Bloodline sarjan niin auttamatta ajattelin omaa perhettämme. Tuossa sarjassa yksi veljistä on aina ollut syrjitty ja väärin syytetty, häntä ei puolustanut kukaan perheessä. Kun perhe kokoontuu pitkästä aikaa yhteen niin menneisyys palaa ja valheet selviävät. 

Sen sijaan, että perhe korjaisi itseään ja ottaisi vastuun menneestä he kokevat, että haluavat pitää nykyisyyden ja ennemmin päästä tuosta veljestä eroon kun hän epämukavasti horjuttaa muiden leppoisaa perhe-elämää.

Niin. Epämukavaahan se on jos mikään horjuttaa elämää. Mutta elämän aikana jokaisen elämä kokee suuria muutoksia. Rakastuminen, ero, lapsen syntymä, lapsettomuus, työpaikan menetys, onnettomuus jne. 

Mielenterveysongelma on yksi asia, se toki horjuttaa elämää ja kuten mikä tahansa uusi asia – sen kanssa täytyy opetella elämään. Epämukavalta se voi tuntua aluksi, mutta kaiken kanssa oppii elämään. Kun hakee tietoa sairaudesta ja oman jaksamisen tukemisesta sekä vertaistukea. Se on myös tämän blogin tarkoitus, olla vertaistukea niille, jotka eivät ole saaneet tai halunneet puhua omasta tilanteestaan.

Jossitella aina voi muuta muuttaako se mitään? Ei.

Eli ainoa vaihtoehto on mennä eteenpäin. Asiolla on tapana järjestyä on äitini aina sanonut. Ja olen elänyt jo tarpeeksi kauan tietääkseni, että se myös pitää paikkansa.

Meillä on yksi perhe ja rakastan sitä ehdoitta. En voisi ikinä leikata ketään siitä itse pois. Siksi tarina perheestä, joka mieluummin hankkiutuu epämukavasta veljestä eroon, oli sydäntä kylmäävä.