Kun kroppa elää mukana – purentakisko auttaa!

Purentakisko. Se on ollut mielessäni nyt pari päivää. Leuka ja koko posken purentalihaksisto niskaan asti on niin jumissa. Puhtaasti psyykkinen reaktio minulla tuo bruksaus, eli hampaiden yöllinen yhteen pureminen.

Samoin ihon kutina. Erityisesti atoopikolle. Yöllä unissaan raapii vaikka ei ole muuta kuin psyykkinen syy (suurimmaksi osaksi, talvinen ihon kuivuus ei tietty auta asiaa!).

Teille, jotka olette kenties lukeneet aiempia pulinoitani, on kenties välittynyt kuva toisesta puolesta. Siitä hyvin rennosta ja huumorilla asioista selviävästi mielenterveysomaisesta (jolla on myös stressaava työ sen päälle, vaikkakin työstäni pidänkin paljon). Mutta en minäkään kropalleni voi mitään.

Kun tein viime päätöksen lähteän FinFami Uudenmaan vapaahetoiseksi joulun aikaan ja sitten vielä aloittaa tämän blogin. Eli ensimmäistä kertaa avoimesti kertoa tästä mielenterveysomainen osasta elämässäni. Se oli hyppy tuntemattomaan.

Tämä on niin suuri muutos, että stressireaktiot ovat tulleet hetkeksi takaisin. Käsittelen paljon huumorin kautta tässä blogissa kipeitä ja vaikeita asioita, joiden kanssa on oppinut elämään. Mutta en julkisesti.

Psyykkisesti voin kertoa, että tämä on kuin Mount Everestin paino putoasi hartioilta. Ennen kaikkea siksi, että toivon, että joku muu saa tästä edes hieman vertaistukea. Ehkä jollakin muulla ei kestä melkein kahta vuosikymmentä puhua tästä asiasta avoimesti.

Mutta kroppani on ollut eri mieltä.

Puren öisin hampaita yhteen niin, että päätäni särkee lihassaäryn muodossa päivällä. Lisäksi stressi-ihottuma on pienessä määrin palannut.

Mutta tiedättekö mitä? Ei se mitään haittaa! Nuo ovat sopeutumisen merkkejä ja ne menevät omalla ajallaan pois.

Mutta sillä välin taidan marssia hammaslääkäriin hakemaan purentakiskon öiseen käyttöön, mikä tahansa mikä parantaa elämänlaatua on sen arvoista. Minä ja sinä olemme itsellemme sen velkaa.