Katsoin tänä aamuna YLEn Inhimillisen tekijän jakson, jossa oli ihana haastattelu Kalevi Rinteen 45 vuoden taipaleesta skitsofrenian kanssa. Siitä heräsi paljon ajatuksia koko terveydenhuoltomallistamme ja sen osittaisesta antiikkisuudesta nykymaailman menossa. http://areena.yle.fi/1-1385184 (kannattaa muuten katsoa tuo haastattelu!)

Mietin nimittäin, että kuka on sairas ja mitä voi kutsua sairaudeksi. Sairaus käsitetään somaattisena sairautena, jotain jonka voi diagnosoida ja lääkitä. Lääkeet sitten parantavat. Näinhän terveydenhuolto toimii. Silti esimerkiksi työterveyden tehtävänä on jo nyt ennaltaehkäistä ja katsoa tulevaan. Puuttua ajoissa asioihin.

Ööö, tuota, miten sitten skitsofrenia tai vaikka bipolaarisuus on perinteisessä mielessä katsottuna sairaus ja ihminen, jolla on laatikkoon sopivia oireita on siis sairas. Ei nyt ihan täysin käy järkeen.

Minulla on verenpainelääkitys, eli minussa on somaattisesti jotain vinksallaan ja sitä voi lääkitä ja siten ehkäistä mahdollisia tulevia ongelmia. Minä siis nappaan pillerin pumpun terveydeksi ja sillä asia avot (noin niinkuin yksinkertaistettuna, tietty elintavat ja muut vaikuttavat mutta se ei nyt ole tässä se pointti).

Mutta sitten jos minulla olisikin ajatusmaailma nyrjähtänyt niin, että koen että minua vainotaan vaikka järjellä loogisesti päätellen tiedän että ei se voi olla totta mutta ei se tunne mene silti pois. Tai että missään ei ole mitään mieltä ja nukkuisin vaan. Olisinko minä silloin samalla tavalla somaattisesti sairas? En. Ei tuossa pilleri aamulla ja menoksi toimi. Ei se korjaa. Kainalokeppi se voi olla mutta ei se ennaltaehkäise tulevia mahdollisia ongelmia samoin kuin vaikka verenpainelääkitys.

Jos siis tehdään tilanne analyysi design workshop mallilla

• kuvataan nykytilan ongelma

• kuvataan ihan ilman mitään rajoiteitteita miten asia pitäisi tehdä

• kuvataan mitä voisi tehdä, jotta päästäisin kuromaan tuo kuilu umpeen tai rakentamaan siihen edes silta

En nyt sen kummemmin tässä lyhyessä tekstissä lähde tuon syövereihin tai detskuihin mutta tausta-ajatuksena seuraavassa.

Lääkitys on pääasiallinen hoitomuoto ja diagnosointi puolestaan avainelementti nykyterveydenhuollossa, myös mielenhallinnan nyrjähtämisiin.

Keskusteluterapia, yksin jäämisen ehkäisy, leimojen häviäminen ja normaalin käsityksen laajentaminen. Nuo olisivat ainakin tahtotilassa. Sairaus sanan hävittäminen. Terveydenhuollon sijaan kaikkea mielen hyvinvointiin voisi vaikka kutsua elämänhallinnan palveluiksi. Sen kenttään kuuluu kaikki mielen pahoinvointiin liittyvät palvelut, kaikki.

Nykymaailma on monimutkaistunut, globalisoitunut. Netti itsessään on jossain määrin pahoinvoinnin lisääjä vaikka siitä toki paljon hyötyä on, kiistatta. Mielen pahoinvointi, huoli ja ihmetys maailman menosta informaatiotulvan virran vietävänä, ei oo helppoa ei. Ei tätä diagnooseilla tai lääkkeillä voi millään hoitaa.

Konkreettisesti kolmannen sektorin eri toimijoiden eli mielenterveysjärjestöjen, omaisjärjestöjen, päihdetyön jne. pitäisi jossain määrin yhdistyä selkeäksi kattopalveluksi, jossa tavoitettaisiin laajempi ihmisjoukko ja laajempi kirjo erilaista mielen pahoinvointia. Toki tuo vaatisi koordinaattorin rooleja ja aikatavalla uutta ajattelua.

Terveydenhuollolla tottakai on rooli, mutta pitäisi rehellisesti tunnustaa se mikä se on – lääkintä. Sieltä avoimesti ohjata ja informoida myös kolmannen sektorin palveluihin ja räätälöidä jokaiselle se sopivin vaihtoehto.

Yhteiskunta ei meillä täällä pohjolassa kuitenkaan ainakaan perinteisesti ole vapauttanut viranomaisia vastuusta ja siksi elämänhallinnan palvelut olisivat kyllä heidän vastuullaan. Jos nyt vaikka mietitään miten jo muutenkin mielen oksennuspussia vailla olevia ihmisiä pallotellaan KELAn, sossun, terveydenhuollon trampoliinimeressä. Oksettaa varmaan vaan lisää ja pahoinvointi vain yltyy.

Saadakseen elämänhallinnan ja mielen pahoinvoinnin hoitoa ei ensinnäkään tarvita laatikkoa, eli loppuelämän leimat mitä lääkärin antamat diagnoosit ovat, ne tulisi hälventää. Kyllä asiantuntijan suositus terapiasta tulisi riittää myös tuen saamisen.

Kaikenkaikkiaan, mitäs jos elämänhallinnan palvelut ja fyysisen terveyden palvelut ajatellaan niin, että kaikki mieleen ja elämän sujumiseen vaikuttavat asiat ovat yhden katon alla ja fyysisen terveyden palvelut toisen – niiden välillä sitten olisi joka kerroksesta yhdyssilta.