Rivien välistä ja ylianalysoinnista
Ylianalysointi – suurin asia ehkä joka muuttui pysyvästi kun veli sairastui. Kaikki mitä hän puhuu yhtäkkiä onkin analysoinnin kohde, mitä tuolla tarkoitettiin, pitäisikö huolestua?
En usko että tuosta pääsee koskaan eroon. On silti mahdollista erottaa oma elämä ja huoli koska vaikka toisen mieli on toisenlainen niin hän on silti oma, itsenäinen, ihminen. Vastuu aikuisella ihmisellä on lopulta itsellään.
Auttaa voi, kuunnella ja yrittää ymmärtää sekä tukea vaikka se olisikin sitten lujaa lempeä.
Itse heräsin taas tähän ylianalysointiin kun viimeksi juttelin veljeni kanssa pidempään ja ensimmäistä kertaa koskaan hän puhui kuolemasta. Tosin loppupointti oli että entä jos emme oikeasti kuolekaan niin missä me sitten olemme.
Niin noh, kun ihminen alkaa olemaan vahvasti keski-ikäinen, isovanhemmat ovat jo kuolleet ja meidän perheessämme myös isä. Tajusin siis, että olenhan minä itsekin pohtinut kuolemaa ja sen merkitystä. Puhunut veljelleni itsenäisen toiminnan puolesta koska ei äiti loputtomiin voi auttaa koska hänkin tulee vanhaksi – ja kyllä hänkin kuolee kuten me kaikki. Ei voi elää sen varassa että kaikki pysyy ennallaan.
Eli dah, miksi ihmeessä minä huolestuisin siitä että veljeni yhtäkkiä haluaa keskustella kuolemasta. Olenhan minäkin sitä tehnyt eli me olemme kumpikin normaaleja ikäisiämme ihmisiä tässä suhteessa. Se, että armaalla veikallani on hieman universaalimmat ajatukset keskustelun lopuksi ei lopulta ole kovin merkitsevää. Jos ihmisellä on paljon aikaa ajatella niin kyllä sitä kuka tahansa ajattelee aika paljon ja laajasti!
Hyvää perjantaita ja tervetuloa moikkaaman la tai su iltapäivänä I love me! Messuille Helsingin messukeskukseen jossa olen mukana FinFami Uudenmaan osastolla 6s145-13.
