Työelämän tabu: pääpipeistä puhuminen!
FINFAMI – Mielenterveysomaisten keskusliitto jakoi tänään Facebookissa muutamankin linkin liittyen siihen, miten työpaikoilla pitäisi ottaa nykyään entistä enemmän mielenterveysasiat huomioon.
Toisessa linkissä oli tämä viikon takainen Forbesin juttu ”The Final Workplace Taboo: Mental Health – and why to take it seriously” , josta poimin ja vapaasti käänsin alla olevat neljä pointtia heidän viiden pointtinsa listalta. Nämä pointithan ovat jo suomalaisesta nykypolitiikasta niin tuttuja 😀 Lisäksi on muuten aika mahtavaa, että sellainen businessraamattu kuin Forbes kirjoittaa tästä aiheesta!!!
- Stigma, jos et koe asian olevan turvallinen, et tee sille mitään
- Tabu, kuinka useasti olet tietoinen, jos kollegasi on sairaslomalla vaikkapa masennuksen vuoksi? Tai ainakaan tiedät asian olevan niin varmana tietona, suoraan ihmiseltä itseltään.
- Työelämäperäinen henkinen stressi, etenkin pitkäkestoisena, tutkitusti aiheuttaa osalle ihmisiä masennusta tai ahdistuneisuutta, häiriöksi asti.
- Kovan paineen alla, jatkuvassa tulosvastuullisessa kiireessä, töitä tekevillä ihmisillä on kaksinkertainen todennäköisyys ajautua mielenterveydellisiin ongelmiin kuin alhaisen stressitason töitä tekevät.
Näin ollen kaikenlaiset pätkätyökierteet, vajaat tunnit, työpaikkakiusaaminen, epäterveet työyhteisöt sekä tietotyö, jossa töitä ei koskaan voi jättää työpaikalle. Nämä kaikki aiheuttavat erilaista stressiä, kuin mihin aiemmat sukupolvet ovat tottuneet.
Se ei tietenkään tarkoita sitä, että tällaisenkaan tarvitsee aiheuttaa mielenterveyden häiriöitä. Sitä se kyllä tosin tarkoittaa, että ihmisten täytyy oppia uusia keinoja hallita elämäänsä ja miten kokea mielekkyyttä, merkitystä sekä saada tarpeeksi lepoa.
Mielenterveysomaiset, me yleensä olemme oppineet olemaan armollisia itsellemme. Kaikki tunteet sitä rakasta mielenterveysongelmaista kohtaan eivät varsinkaan aluksi ole ystävällisiä ja sitten suurilta osalta ne ovat itsesyytöksiä. Niistä meidän kaikkien on päästävä yli ja siinä sivussa oppii olemaan itselleen armollinen.
Stressin jättäminen kotioven ulkopuolelle. Helpommin sanottu kuin tehty. Jos deadlinet painavat päälle ja kaikki ei todellakaan mene kuin Strömsössä niin ahdistaahan se.
Mutta jotenkin tutun kuuloista eikös niin mielenterveysomaiset? Se aika kun läheinen sairastuu ja ne vuodet kun hän ei vielä myönnä olevansa sairas. Kun ei itse oikein ymmärrä mitä tapahtuu ja jotenkin kuitenkin ajattelee, että läheinen palaa ennalleen. Sitä ei loputtomiin kestä omainenkaan, joten sitä oppii pistämään asioita syrjään. Asioita, joille ei voi sillä hetkellä mitään. Ja oppii nauttimaan asioista, vaikka ahdistusta jollain saralla olisikin.
Lisäksi meille kehittyy kolmas aisti huomata väsymyksestä johtuva uupumus, mielialan laskeminen ja elämänilon katoaminen. Otan itse esimerkiksi tuon nukkumisen usein töissä puheeksi, kun huomaan että työkaveri ei nyt selvästikään voi hyvin ja on väsynyt. Siitä unettomuudesta kun alkaa moni ikävä kierre.