3 asiaa

 

Lueskelin Monnan blogista kiertävästä blogihaasteesta. Kun oma blogi alkaa tarinan keskeltä, on tälläinen kysely helppo tie avata minun taustoja. Joten tässä tulee!

3 asiaa, joista pidän…

– Omasta ajasta, yksinolosta. Ihan sellaisesta tyhjästä ajasta, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Oikeasti sellaista aikaa ei ole, koska pääni on täynnä asioita joita pitäisi tehdä tai joita olisi kiva tehdä.

– Sarjamaratoneista. Siitä tunteesta, että tiedän hyvää televisioviihdettä olevan vielä jäljellä. Tällä hetkellä katselussa Gilmoren tytöt <3 ja Broad City.

– Käsin tekemisestä. Oli se ruuanlaittoa, askartelua, perinteisempiä käsitöitä, jopa siivoamista, kunhan saan vajota omaan kuplaan ja vain tehdä.

3 asiaa, joista en pidä…

– Keskeyttäjistä. Ihmisistä, jotka puhuvat päälle.

– Kiireestä. Kiireisestä ihmisistä.

– Ihmisistä, jotka droppaa sun tunnelman. 

Tästä saa kuvan etten pidä ihmisistä, mutta se on vain osa totuudesta. Valikoin todella tarkkaan, kenen kanssa vapaaehtoisesti kulutan aikaani. Työni luonne on aivan liian sosiaalinen henkiselle erakolle. Tykkään tosi paljon hyvistä tyypeistä!

3 asiaa, joita tein viikonloppuna…

Piti tarkastaa kalenterista mitä oikein tein…

– Siivosin yhdessä puolison kanssa ja vihasin joka hetkeä. Tässä kohdassa en ole hyvä tiimipeluri.

– Kävelin koiran kanssa pitkän lenkin nauttien vielä talvesta, joka on enää kaunis muisto vain.

– Odotin maanantaista palkkapäivää ja haaveilin uusista joulujutuista.

3 asiaa, jotka osaan…

– Osaan ajatella suuresti ja luovasti. Pienet, tekniset yksityiskohdat eivät kiinnosta. Esimerkiksi se etten ole koskaan remontoinut mitään, ei estä eikä hidasta.

– Osaan tehdä hyvää ruokaa.

– Osaan kiittää ja kehua toisia. Tämä on tärkeä taito. Mutta aina vain aiheesta, liian mielistelyn haistaa heti.

3 asiaa, joita en osaa…

– En osaa piirtää enkä maalata ja näiden taitojen puutteesta olen katkera. Laulamaan olen oppinut, ei näillä taidoilla kyllä mihinkään Talenttiin mennä, mutta laulan silti. Ja viihdytän kanssaeläjiä lastenlauluilla ja epämääräisillä pätkillä loistavista biiseistä.

– En osaa smalltalkata. Opettelen tätäkin kovasti.

– En osaa seistä päälläni. Enkä vetää leukoja. Molempia haluaisin osata.

3 asiaa, jotka haluaisin osata…

– Hallita ajankäyttöäni paremmin. Pitää kiinni omista suunnitelmistani, etten aina väsymykseen vedoten jättäisi urheilukertoja välistä.

– Tutustua uusiin ihmisiin helpommin. Olen melko varautunut useimmiten, varovainen siitä, mitä annan itsestäni. 

– Haluaisin jonkin erikoisen taidon, millä voisi hämmästyttää muita. Haluaisin osata taikoa!

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…

– Laittaa pyykit kuivumaan.

– Päätellä lapaset että pikkusisko saisi ne huomenna käteensä. Tietenkin niihin lapasiin pitäisi vielä neuloa peukalot, mutta se nyt on niin nopea homma ettei tosikaan. Eli todennäköisesti postitan lapaset perästä päin…

– Pitäisi keksiä mitä haluan loppuelämäni tehdä.

3 asiaa, joista stressaan…

– Tekemättömistä töistä. Ei tarvinne avata sen enempää.

– Työasiat kuormittavat eniten. Vapaa-ajassa ei ole juurikaan stressaavia asioita ja sekin on ihan tietoinen valinta.

– Rahasta tasaisin väliajoin, mutta eiköhän meistä jokainen joskus.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…

– Netflix. Televisio ja leffat yleisesti.

– Musiikki. 

– Ja se käsillä tekeminen. Rentoudun puuhailemalla jotain pientä. Olen huono vain olemaan.

3 asiaa, joista puhun usein…

– Itsestäni ja asioista joita on tapahtunut minulle. Jaan vain kokemuksia.

– Työasioista. Ja siitä kuinka ihan kohta vaihdan alaa. Tykkään kyllä työstäni, mutta en aio tehdä samaa hommaa eläkkeeseen saakka.

– Ihmettelen yleisesti kaikkea ihan kaikkea.

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…

– Sukkahousut ja hameen. Hameen helman mitalla ei ole juurikaan väliä, mutta hameessa tai mekossa tunnen oloni hyväksi. Naiselliseksi ja itsevarmaksi. Hyvät sukkahousut ovat ihan must!

– Kotileggarit ja villasukat. Ne hyvätkin sukkikset puristavat jostain, välillä pitää vaihtaa väljempään.

– Korkokengät. 

3 asiaa, joita en pue päälleni…

– Repaleiset farkut. Ne sellaiset, jotka on nyt muotia. En vain tajua miksi ostaa valmiiksi rikkonaisia vaatteita.

– Crocseja. 

– Sandaaleja en osaa käyttää. Helteet ovat tosi mukavia mulle, oon aina se kummajainen jolla on pikkusukat ja tennarit.

3 asiaa, joita pelkään…

– Kuolemaa. Lähinnä kaikkien muiden. Omat hautajaiseni olen suunnitellut ja tehnyt lähimmäisilleni selväksi miten minut pitää tuhkata.

– Köyhyyttä.

– Suomen tilaa. Kuinka ahdasmielisiä ihmisiä on aivan liian paljon ja kuinka päättävissä elimissä on töissä vain urpoja.

3 asiaa, joista haaveilen…

– Lottovoitosta. Ihan pienikin summa riittäisi, silleen että voisi pitää vaikka sapattivuoden ja miettiä rauhassa mitä tulevaisuudelta haluaa.

– Lomamatkasta jonnekin lämpimään. Aurinkoon, uima-altaan reunalle siemailemaan valkoviiniä. 

– Valkoviinistä.

IMG_20160719_165346.jpg

 

Suhteet Oma elämä