Ensimmäinen Marimekko ja kuinka se onkaan kaunis

Olohuoneen verhojen hankala elämä helpottui vihdoin ja viimein.

Olen vaihtanut ne kirotut verhot ainakin kuudesti tämän kohta kahden vuoden aikana, joka ollaan tässä kodissa asuttu. Ostanut aina uudet, kuluttanut lukemattomia tunteja haaveiluun ja tuskailuun, kun sopivia ei tuntunut löytyvän. Tai no, lähinnä sopivalla hintalapulla varustettuna. Marimekon Kasvusta haaveilin todella kauan, mutta se hinta. Aina vain yritin sovittaa halvempia tilalle, aina pettyen. Kunnes tässä sitten sopivasti kimpaannuin, että on se nyt kumma, jos ei työssäkäyvä ihminen pysty kerralla laittamaan vähän isompaa summaa likoon ja saada ihan just haluamaansa. Ja niin tilasin Kasvu-kankaan.

Paketti tuli sopivasti syntymäpäivänä, olkoon sitten vaikka syntymäpäivälahja itselleni. Ja olo oli kuin jouluna avatessani pakettia. Huokailin jo kaunista laatikkoa, sitten ihanaa silkkipaperia. Kylläpä osataan jossain pakatakin kivasti.

On se vaan niin nätti. Ja jokseenkin ylellisen tuntuista, ei minun tilaukset tule koskaan sopivan kokoisessa laatikossa, saati sitten silkkipaperiin käärittyinä. 

Purin kankaat varovasti laatikostaan ja leikkuu/ompeluhommiin. Vanhalle rotiskolle arvokas Marimekko oli liikaa, koko ompelukone otti ja hajosi puolessa välissä ompelua. Onneksi oli kaunis kangas (ja hieman viiniä, ei päässyt v*tuttamaan niin paljoa), harsin loput saumat ja ripustin verhot onnellisena ikkunaan.

Siinä ne ovat ikkunassa. Ihanat ja kauniit. Ilmavat ja upeat. Värikkäät, muttei liian. Ihan kuin olisivat olleet siinä aina. Ja vain ihan vähän syö käsityöläisen sielua, jotta siinä ne roikkuvat, harsittuina himputti soikoon!

Olen silti melko varma, etten tule koskaan ompelemaan verhon päärmäyksiä kunnolla.

Kyllä ne kestää.

Ihan hyvät ovat.