Höttöä ja hattaraa

Lahjapajasta kaikuu!

Vaikka aiemmin paasasin joululahjattomuudesta, jotain pientä pitää kuitenkin aina tehdä. Tosin hyvin harvoille ja valituille ja erittäin vaihtelevalla menestyksellä ja mielenkiinnolla. Perheenjäsenille ja lähipiirin pikkulapsille useimpina vuosina, kun vain keksin ajoissa hyvän idean, yleensä en keksi.

Tänä vuonna olin oikeasti ajoissa, marraskuun puolessa välissä rupesin operoimaan vanhempien lahjan kanssa (eli laitoin siskon tilille rahaa ja valtuutin ostamaan lahjakortin). Sen jälkeen heitin hanskat tiskiin, koska jouluun on toosi pitkä aika ja ehdin ajoissa hommata loput kolme lahjaa. Noh, se lahjakortti on edelleen ostamatta sekä muut lahjat hankkimatta ja lähettämättä, mutta onhan jouluun kuitenkin useampi päivä vielä. 

Pikkusiskot saavat elämyslahjakortin, jonka muodikkaasti annoin whatsapp-viestinä. Tänään. Eli reilusti ennen joulua. Hyvä minä! (Elämyksen saavat kyllä itse keksiä, toimin sitten maksumiehenä ajan koittaessa).

Kummityttö, 2v, saa villasukat jotka hartaudella aloitin lokakuussa (että varmasti ehdin) ja jotka päättelin äsken. Eli ei toivoakaan että postipaketti ehtisi jouluksi perille.

villasukatkirkas.jpeg

                                                        Hötön ja hattaran väriset villasukat

 

Puoliso saa tänäkin vuonna paljon halauksia ja hyvää mieltä, kun vaimo ei ole rasittunut ainakaan joululahjoista. 

Hyvää ja stressitöntä joulua!

 

Kauneus DIY