Joulutunnelmat jälkipuintina
Oli taas vähän erilainen joulu.
Saimme olla ihan kahdestaan, niinkuin useimpina aiempinakin vuosina. Se on aina ihanaa. Yhdessäolo. Kiireettömästi.
Yksi lahjapaketti vaihtoi omistajaa, saatiin hyvin perinteinen ja hyvin maistuva suklaarasia. Kinkku paistettiin vasta aattopäivänä, oli pasteijoita ja kaksi torttua, omista ompuista tehdystä hillosta tietenkin. Oli konvehteja, triplasuklaakakkua, karjalanpiirakoita, jouluherkkuja joita haluan syödä.
Mutta silti ihmettelin minne katosi koko joulukuun houkutellut, nurkissa luuraillut joulutunnelma? Minne katosi ilman puuhailuja se ihana hyggeily, rauhaisa tekeminen, lempeä fiilis? Tai no, ei se tunnelma sinällään minnekään kadonnut, jouluaattona kaikki vain tuntui erilaiselta. Jotenkin vajaalta. Tässäkö se nyt sitten oli?
Kaksikymmentäneljä päivää sain ylläpidettyä joulutunnelmaa, sitten loppui puhti. Ei enempää yksi ihminen jaksa.
Aattoiltana, puolilta öin katsottiin viinilasi kädessä Yle Areenasta Lumiukko. On muuten hyvin hämmentävää katsoa se ensimmäistä kertaa aikuisiällä noin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen, ainakin biisin muistin ulkoa. Siihen perään jatkettiin vielä Kätevän emännän juhlat ja Kimmon joulujakso. Syötiin kinkkua iltapalaksi, välipalaksi, myöhäispalaksi ja palan painikkeeksi. Konvehteja siinä välissä. Näin Frozenin suomeksi ja englanniksi, päivittelin koko leffan ajan miksi Elsa on kaikkien pikkutyttöjen idoli, kun Anna tekee kuitenkin kaiken työn?! Saunottiin joulusaunassa. Luonnollisesti odotin kovasti Raskasta Joulua-konserttia ja unohdin kuunnella sen. Tyypillistä.
**** **** **** **** **** **** **** **** ****
Miksi aattoilta aina latautuu jonkinlaisilla odotuksilla, vaikkei mitään odotuksia pitänyt ollakaan.
Olisi pitänyt neuloa. Ja lukea.
Olisi pitänyt hössöttää joulujuttuja vielä enemmän.
Taidan olla enemmän jouluihminen kuin annoin alun perin ymmärtää.
**** **** **** **** **** **** **** **** ****
Mietin paljon mennyttä vuotta. Ja suunnittelin hiukan tulevaa. Ihan vain minimaalisen verran.
Come what may.