Kerralla tälle vuosituhannelle
Musiikki on mun henkireikä.
En voisi kuvitella elämää ilman musiikkia. En tosin soita itse mitään ja lauluäänikin on vähintäänkin kyseenalainen, laulan toki silti. Kaikkialla ja kovaan ääneen. Varsinkin töissä, iki-ihania lastenlauluja muillekin korvamadoiksi. Että onnea vaan kanssakulkijat.
Mutta mä kuuntelen musiikkia, paljon ja jatkuvasti. Työmatkalla bussissa, lenkillä, kotona puuhaillessa. Hyvin useasti nykyään valinta on radio, harmi vain kun radiokanavien soittolistat ovat yleensä melko suppealla valikoimalla varustettuja… Pienen, näppärän ja auttamattoman vanhanaikaisen soittimeni olen laittanut liian hyvään jemmaan, kadotin sen samalla kun vaihdoin puhelimen älykkäämpään malliin. Kehitystä kai sekin.
Hyppäsin sitten kertarysäyksellä tällä vuosituhannelle lataamalla puhelimeen Spotifyn (tiedän, tiedän, vasta nyt!) ja ostamalla langattomat kuulokkeet. Langattomat kuulokkeet ovat nerokkaat! Spotify on nerokas! Ei enää kiinni tarttuvia johtoja, liian pitkiä johtoja, ei enää johtoja! Ei enää hapuilua mikä bändi, mikä biisi, kaikki on tarjolla kerralla. Nerokasta, nerokasta, nerokasta!
Alla mun kestosuosikit, vuodesta toiseen näillä mennään.
Huippubiisejä vanhoilta ajoilta, Goldies olkaa hyvä.
https://www.youtube.com/watch?v=hLhN__oEHaw
https://www.youtube.com/watch?v=i8DRen60X10
https://www.youtube.com/watch?v=wyJSc4KlmPA
https://www.youtube.com/watch?v=KtBbyglq37E
https://www.youtube.com/watch?v=DjydOI4MEIw
Ei vielä taidot riittäneet Spotifyn soittolistan jakamiseen, joten näillä mennään…