Makuuhuonekatastrofi osa 1

Meidän makuuhuone on siis aivan järkyttävä! 

Ostettiin puolitoista vuotta sitten meidän ensimmäinen, yhteinen koti. Rivarista kaksio isolla takapihalla. Ollaan tehty ihan vain pientä pintaremonttia, ihan pikkuhiljaa, yksi asia kerrallaan. Mikään ei tietenkään onnistu täydellisesti eikä mikään ole helppoa, miksi remontointi koskaan olisikaan? Kuinka monta kertaa kesken tekemisen onkaan ajattanut lähimpään rautakauppaan ostamaan jotain puuttuvaa, vain kotiin päästessäsi huomataksesi ettei osa ollutkaan sopiva. Tai kuten makuuhuonekatastrofi osoitti, kuinka monta maalipurkkia voi ostaa yhdenkään olematta oikea sävy.

Kaikki alkoi kevyesti ja helposti. Poistanpa tuon tehosteseinän tapetin, niin saan maalata sen, ajattelin leppoisalla mielellä. Ei se nyt iso homma ole, yksi seinä. Yksi kokonainen työpäivä myöhemmin, revittyäni sitä s**tanan tapettia seinästä yksi pala kerrallaan, kahteen kertaan, päätin etten ainakaan poista enää ikinä tapettia. 

Yhden seinän maalaaminen onnistui hyvin ja helposti, ei mitään ongelmaa. Siinä vain lauleskellen sudin väriä pintaan ja sävy oli ihan täydellinen ja kaikki oli ihanaa ja helppoa. Uuh la laa! 

Aikani makuuhuonetta katselin ja sain inspiraation, että jotta koko huonehan se on maalattava! Ei riitä kuule yksi tehosteseinä, on niin makee toi sini-vihreen-harmaan-sävy, että koko huone. Pakko saada.

Eihän siinä sitten auta kuin rautakauppaan lähteä. En tietenkään ollut säilyttänyt värinumeroa edellisestä maalauskerrasta (koska mullahan on aivan absoluuttisen tarkka värisilmä, minä mitään muistilappuja tarvitse, sinne vaan maalikauppaan!), joten sävyn arvuuttelu oli arvatenkin hiukan hankalaa. Ja tuomittua epäonnistumaan. Itsevarmuuteni karisi nopeasti värilastujen edessä, ööh, mmh, en ookaan ihan varma, otetaan nyt vaan näitä lappuja tästä mukaan. 

Seuraavalla kerralla maalikaupassa olin tehnyt melko varman päätöksen oikeasta sävystä. Innoissani teippasin koko huoneen ja eikun maalamaan. Ensimmäinen veto seinään ja jumalaton kirosanojen meri, eihän se sävy ollut lähelläkään! Siinähän sitä oltiin, monta litraa väärää maalia ja pahantuulinen vaimo. Kokosin itseni ja jatkoin maalaamista. Jospa tämä tästä, on se ihan hyvä, vedän nyt tämän loppuun asti, katsotaan sitten valmiina.

Aikani kiukuttelin seinän kanssa ja lopulta passitin puolison takaisin maalikauppaan uuden värilastun kanssa hakemaan jotain muuta väriä. Kesken projektin. Se maali oli vielä kauempana halutusta väristä. Ja taas valtaisa kirosanojen meri.

Lopulta alistuin ja maalasin makuuhuoneen loppuun sillä väärällä maalilla, kunhan on kaikki seinät samanvärisiä. Ja ne on aivan kamalat. En tällä hetkellä kovinkaan mielelläni sytytä makuuhuoneeseen valoja, etten näe sitä kauheaa vihreää, joka pullistelee kaikkialla. Sellainen kasarivihreä, josta tulee mieleen huonolla tavalla Tyttökullat ja Hawaiji. Todella huonolla tavalla. En ymmärrä missä mentiin niin pieleen. Tai no ymmärrän, mutta katastrofimakuuhuone!

Tarina jatkuu, seuraavaksi uuden maalin valinta.

Jälleen.