Blogi ei päivity, maanantain musat jää laittamatta, mutta kumpikaan ei haittaa.

Koska elämä netin ulkopuolella on kuitenkin tärkeämpää.

Meillä juhlittiin viikonloppuna puolison viisikymppisiä. Kohtalaisen kokoiset juhlat ne olikin. Ja hyvät juhlat ne olivatkin. Koko edellinen viikko hurahti ohi suunnitellessa, sitä kauhean aikaa vievää ajatustyötä tehdessä. Ja vain ihan vähän stressatessa. Torstai-illan leivoin (yhden aikaan yöllä väsäsin koristeita muutaman siiderin voimalla ”kato nyt, kuinka tulee hienoja!”), perjantaipäivän leivoin ja seitsemältä vieraiden saapuessa siivosin viimeiset voileipäkakun koristelutarpeet pois. Eli aivan täsmällisesti ajoissa! Ihan huomiona itselle jatkossa; älä yritä tehdä voileipäkakun kuorrutusta koskenlaskijatuorejuustosta vaikka ohjeessa niin sanotaan, se ei sotkeennu tasaiseksi. Ei millään välineellä, ei missään ajassa.

Kun sitten istahdin ensimmäisen kerran ja totesin istuvani ensimmäistä kertaa seitsemään tuntiin, sain osakseni sääliviä katseita ”miksi et pyytänyt apua?”. No, koska en tarvinnut. Mihin olisin apua tarvinnut, kunhan sanoin jotta nyt huokaisen hetken ja seurustelen. Minulle tälläinen juhlien järjestäminen on nautinnollista. Nautin ruokalistan suunnittelusta, koristeluiden tekemisestä, nautin kokkaamisesta. Nautin koko prosessista, vaikka menetin hermot kerran (oikein tyypillinen kilahdus, kaikkeenko minunkin pitää osallistua, voisit sinäkin joskus!!), kun luulin etten ehtisin tehdä kaikkea haluamaani. Ja ehdin kuin ehdinkin! Kyllä minä nyt yhdet juhlat osaan järjestää. 

Enemmän sellainen ylpeysasia kuin marttyyriasia. Ja varsinkin kun, juhlia on korkeintaan kerran vuodessa. Kyllä silloin jaksaa itse tehdä kaiken.

Loppuun vielä maanantain biisi.

`Cause I love you

Yes, I love you

Oh, how I love you