Turhautumista
Minä käyn kierroksilla.
Henkisillä kierroksilla, ihan koko ajan. Päässä sinkoilee tuhansia ajatuksia, loputonta listaa tekemättömistä töistä. Iltaisin saan vielä unen päästä kiinni, mutta aamuisin ne ajatukset saavat vallan liian aikaisin. Aiemmin tämä ei ole rasittanut, miksi sitten nyt?
Tulevaisuus ahdistaa, siksi. Kaikki on hyvin, erittäin hyvin. Minulla on ihana puoliso, kohtuullisen mukava työ, harrasteita ja ystäviä. Kaikki on hyvin. Kaikki on paperilla hyvin, mutta mielessä myllertää ja pelottaa, jos viiden vuoden päästä olen täsmälleen samassa tilanteessa. Jos jään jumiin ihan-mukavaan-elämään.
Ihmettelen koko ajan, miksi tämä ei riitä. Miksi hyvä ja helppo ei riitä? Täytyy tässä kohdin painottaa, että kaikki pohdinta liittyy hyvin vahvasti ammatilliseen orientaatioon, ei vaikka parisuhteeseen. Jotain pitäisi tapahtua ja mieluummin heti! Yleensä syksyisin aloitan jotain uutta, minun suorastaan täytyy. En tee uudenvuoden lupauksia, lomien jälkeen jokaikinen vuosi aloitan elämän puhtaalta pöydältä täynnä iloa ja tarmoa. Kuka vuoden pimeimpänä aikana, talvella, pystyy muuttamaan elämänsä suuntaa, pudottamaan painoaan, lopettamaan tupakoinnin? Kyllä syksy on siihen parasta aikaa.
Tänä syksynä aloitin jalkapallon ja tämän blogin. Sekin on jo paljon. Kaksi uutta asiaa. Ongelman ydin on ehkä siinä, ettei kumpikaan näistä haasta tarpeeksi. Minä olen vierivä kivi, en jämähtävä.
No, mitä hyvää tässä sitten on? Ainakin tämä pohdiskelu laittaa käyntiin ajatustyön, tiedon siitä etten ole vielä valmis. Maailmassa on vielä paljon opittavaa ja minä aion oppia.