Perjantai. :)

Tulin vain toivottamaan oikein loistavaa perjantaita!

Ja toivottavasti mahtavaa viikonloppua, itse menen töihin.

Mutta sitä piti myös sanomani, jotta onpa ihanaa kun aurinko on suvainnut paistaa useampana päivänä peräkkäin. Tosin tänään satoi ainakin aamulla vettä… Alan minäkin herätä kaamoskoomastani pikkuhiljaa, kun näkee valoa pitkästä aikaa! On hirveää kulkea puoliteholla marraskuusta saakka, mutta nyt alkaa helpottaa ja siitä olen onnellinen. Kohta alkaa olla jo vallan kevättä rinnassa.

Koska en ole mikään viherpeukalo (olen onnistunut tappamaan myös kaktuksen), tulppaanitkin ehti ihan nuupahtaa, ennenkuin sain ne kuvattua. Mutta hällä väliä! Kukkia ne on joka tapauksessa! Pelkkä ajatuskin tulppaaneista piristää.

tulips.jpg

Viikon hyvien juttujen koonti:

– melko hyvät vapaapäivät

– erittäin hyvä hieronta

– palkkapäivä 

– no ne tulppaanit!

– töissä tsemppasin ja tein rästihommia alta pois

– salikäynti kahden viikon tauon jälkeen, jonka jälkeen halusin mennä uudelleen (en ole vielä mennyt…)

– seinän maalimallit tulivat ja ollaan koko ajan lähempänä ratkaisua

– vetelehdin yhden kokonaisen päivän tekemättä mitään järkevää, ihanaa! 

Siinäpä ne.

Kohtalaisen kiva viikko. 

minäisse.gif

Hyvää viikonloppua!

Suhteet Oma elämä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.