Voiko penkkiurheilusta innostua?

Meillä seurataan urheilua.

Oli mitkä tahansa kisat, puoliso löytää aina jotain katsottavaa. Olen mukana uppoutunut jalkapallon saloihin, innostunut jääkiekosta ja kannustanut nyt viimeisimpänä hiihtäjiä. Vapaaehtoisesti, yksin en katso mitään, en seuraa enää mitään (formuloita katsoin yksinkin, kunnes lähetykset muuttuivat kummallisesti pätkityiksi ja se innostui loppui siihen), en vaan jaksa kiinnostua. Mutta hyvässä seurassa kaikki menee. Ja oikealla asenteella.

Muistan ihan pikkutyttönä seuranneeni ihan kaikkea urheilua. Paritanssia, muodostelmaluistelua, ratsastusta, biljardia, ihan kaikkea. Varmaan siksi, koska kotona näkyi Eurosport ja siellä nyt pyöri aina jotain katsottavaa. Enhän minä silloinkaan yhtään mistään mitään ymmärtänyt, en ymmärrä vieläkään, mutta katsoin silti. Formuloita seurattiin koko perheen voimin, se oli sellainen sunnuntaiaktiviteetti. Koko perheen juttu. Myöhemmin ihan sitten itseksenikin. Siitä kiinnostuin jopa siinä määrin, että ennen kautta opettelin ketkä ajaa missäkin tallissa, kuka on kenenkin tallikaveri ja muut tärkeät speksit asiasta. 

Nykyään viihdytän itseäni kysymällä koko ajan typeriä. 

Ihmettelen kuinka kurjalta hiihtäjästä mahtaa tuntua pitkän hiihdon jälkeen (itse teen pienen välikuoleman pidemmän urheilusuorituksen jälkeen). Pohdin, mitkä sijat harmittaisivat eniten (neljäs ja toinen, ne on hävittyjä sijoja). Ylhäältä päin kuvatut hiihtäjät näyttivät ihan vaappuvilta ankoilta. Miksi kisan voittaja näyttää aina pystyvän vetämään vaikka saman suorituksen uudelleen, kun muut maaliin tulijat näyttävät tekevän kuolemaa? Miten Aino-Kaisa Saarisen syke voi olla 169 28 kilometrin kohdalla (mulla olisi ollut saman verran, kun pikkukrapuloissani olisin edes yrittänyt nousta sohvalta)? Kauheeta, miten lujaa ne pystyykään hiihtämään/juoksemaan/pyöräilemään! Miksi pikajuoksijat ovat lihaksikkaita pamppuja, kun pitkänmatkan juoksijat ovat luikkuja? Miksi, miksi, miksi?

Onneksi puoliso vastailee kärsivällisesti, yleensä nämä keskustelut ovat hillittömän hauskoja eikä kummankaan urheilukokemus huonone. Olisi kauheaa, jos en saisi kysellä. Jäisi katsomatta. 

Lainaan tähän loppuun mun lempisitaatin.

”There are only two ways to live your life. One is as though nothing is a miracle. The other is as though everything is a miracle.”

Asioita kannattaa ihmetellä.