Aamuyön ajatuksia

Viime yönä minuun iski kolmenkympin kriisi.

Laahustin yökerhosta kotiin klo 04.00 tietäen, että puolisollani soi oma herätyskello töihin tunnin päästä. Puolisoni oli lähtenyt ajoissa kotiin nukkumaan, jotta  jaksaa nousta reippaana töihin. Pohdin kotiin mennessäni, miten minusta voi koskaan tulla vastuullinen aikuinen ja äiti, sillä tämänhetkinen näyttöni reaaliteeteista ei ole kovin vahva. Valitettavasti en ole sellainen vaimo, joka viihtyy kaiket illat kotona leipomassa ja siivoamassa. Olen SM-tason tanssija, joka on tottunut menemään ja tekemään joko yksin tai yhdessä. Saan happea silloin, kun vauhti on kovimmillaan.

Toisaalta odotan äitiyttä yli kaiken, ja samaan aikaan pelkään ettei niin tule koskaan tapahtumaan.

Kehoni pyrkii viestittämään minulle, että aika alkaa olla pian lopussa. Tiedostan sen vallan hyvin. Haluan lasta aivan valtavasti. Samaan aikaan minua kuitenkin jopa hieman pelottaa. Tiedän ja tunnen itseni. Pystyn taloudellisesti pitämään juuri ja juuri huolen itsestäni, pystyisinkö elättämään myös lapseni? Entä, jos kyllästyn äitiyteen tai epäonnistun siinä täysin? Olenko valmis ottamaan sen riskin, että perustamme perheen niin sanotusti parisuhteen kustannuksella – emmekä voi koskaan palata aiempaan? Tiedän kuitenkin myös sen, ettemme voi olla yrittämättä. Se ei ole vaihtoehto.

Veikkaan, että elämme juuri sitä vaihetta kun lapsi on vielä ”pilke silmäkulmassa”. Nyt ymmärrän mitä se tarkoittaa. Fakta on kuitenkin se, ettemme voi odottaa ja jahkailla enää kovin pitkään. Pelko ja epäilys tulisi pystyä vain työntämään sivuun, ja ottaa se ensimmäinen askel.

Rakas pilke silmäkulmassa, puhumme sinusta jo lähes päivittäin. Ajatuksen tasolla olet jo täällä <3

Kommentit (2)
  1. Hei,

    kiitos paljon kommentistasi! <3 ihanan rohkaisevaa ja kannustavaa luettavaa. Palaan tähän varmasti vielä monta kertaa jatkossakin 😉

  2. Hei!

    Törmäsin blogiisi sattumalta, ja ajattelin tähän ensimmäiseen postaukseen kommentoida. 🙂

    Ensinnäkin paljon onnea ja rakkautta teidän vauvamatkalle! <3 Toivottavasti pikkuinen ilmoittaa itsestään pian – juuri oikeaan aikaan kuitenkin varmasti. 🙂 Matka vanhemmuuteen herättää aivan valtavasti tunteita ja ajatuksia – omasta ”sopivuudesta”, siitä miten saa säilytettyä oman elämän kipinän ja miten parisuhteelle käy. Meidän perhe-elämä alkoi varsin lyhyellä ”varoitusajalla”, eli ennen raskautta ei näitä asioita tullut juuri pohtineeksi, mutta onneksi myös raskausaikana voi ajatustyötä jatkaa – ja vielä vanhemmuuden aikana. Minulle lapset ovat olleet parhaita opettajia vanhemmuuden polulla – heidän kautta oppii juuri sellaiseksi vanhemmaksi, kuin lapsemme meitä tarvitseva. 🙂 Vähitellen, vuosien varrella, ainakin jos tarttuu tilaisuuteen, ja antaa elämän opettaa oppikirjan sijaan..

    Onneksi meidän kaikkien ei tarvitse olla pullantuoksuisia äitejä, vaan ainakin itse koen että olemalla mahdollisimman aito versio itsestä, kannustaa myös lasta kasvamaan sellaiseksi – ei tarvitse kasvaa muottiin, vaan juuri omaksi luomuksekseen. Itsekin myönnän toki kipuilevani äitiyden, vanhemuuden vastuun ja toisaalta oman itseni ilmaisun kanssa – miten sovittaa nämä yhteen niin, ettei kukaan kärsi? Kompromisseja joutuu todellakin tekemään, mutta koen olevani parempi myös äitinä, kun saan purkaa luovuuttani jollain tapaa – se kun ei aina onnistu äidin roolissa. 😉 Lapset eivät vain fiilistele aina samoja juttuja, kuin vanhemmat! Myös parisuhteessa joutuu väistämättä tekemään kompromisseja, mutta kun vanhemmuuden ”haasteen” ottaa vastaan tiiminä, ja sitoutuu aikaan yhdessä ja yhtä vahvasti, voi aika lasten kanssa hitsata myös vanhempia tiivimmin yhteen. Niin ainakin meillä on käynyt. 🙂

    En tiedä pohditko muuten tanssijuutta, ja miten äitiys vaikuttaa siihen – monet tanssijat kun tuntuvat pelkäävän raskauden ja äitiyden vaikutusta kehoon, kuntoon, palautumiseen ja siihen miten ja kuinka hyvin jatkossa voi tanssia. Olen itsekin entinen SM-tason tanssija street-lajeissa (time before kidz ;), ja vaikka lopulta kasvoin hieman eri suuntaan kyseisestä kulttuurista, on tanssijuuteni vain syventynyt lasten kanssa vietettyjen – opettavaisten – vuosien aikana, ja kehokin on palautunut todella hyvin. Tällä hetkellä olen uudestaan raskaana, ja aika luottavainen olo edelleen palautumisen suhteen. 🙂 Kun vain huolehtii myös itsestään vauva- ja pikkulapsivuosina, niin ei ole ainakaan omasta mielestäni mitään pelättävää sen suhteen, että menettäisi jotain lasten myötä tässä suhteessa. 🙂

    Toivottavasti tästä kommentista oli jotain iloa! Mukava seurata, miten teidän ”matkanne” jatkuu. 🙂 Onnea vielä teille – ja onnellista vauvamatkaa! <3 Kaikkea hyvää!! 🙂

    / Annina
    / https://www.aidinpolku.com/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *