Tänä vappuna

… tein asioita ennalta suunnittelematta.

… sanoin kyllä kiipeilylle.

… huudatin Antti Tuiskua.

… sanoin kyllä piknikille.

… paistoin halloumia (sen sijaan, että olisin syönyt sitä suoraan paketista).

… sanoin kyllä katutaiteelle.

… kuuntelin pitkästä aikaa levyn sanoituksia kokonaisuutena (Kent – Du & Jag Döden).

… sanoin kyllä yöviineille.

… pidin pikaviestintä pääosin kiinni vain, koska voin.

… 

… sanoin kyllä elämälle. Ja se tuntui mielettömän hyvältä.

Suhteet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään

Pieni musta kirja

Törmäsin kirjan vuoden lukuhaasteeseen juuri sopivasti, kun olin aloittanut tämän vuoden puollella A. S. Byattin teoksen Pieni musta kirja. Kyseessä on novellikokoelma, jossa on yhteensä viisi kertomusta. Tarinoista jokainen on varsin ajatuksia herättävä. Loppuja ei voi sanoa ennalta-arvattaviksi, tai sitten oma mielikuvitukseni on todella ruosteessa.

Haastetta toteutan sinänsä vähän helpotetusti, että en pidä 50 kirjan tavoitetta itselleni realistisena gradun kirjoittamisen ohessa. Siispä yksi kirja saa kattaa useampia haastekohtia kerralla.

Heti tällä kerralla tuli kuitattua kuusi kohtaa: 

1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin,

7. Novellikokoelma,

28. Kirja, jonka nimessä on väri,

29. Kirja, jossa on taikuutta,

41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin ja

50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle.

Viimeinen kohta on vähän hassu, koska olen ainakin viimeiset kolme vuotta poiminut yli 90 % lukemistani kirjoista henkilökunnan suositushyllystä. Eipä ollut ongelmaa ainakaan sen kanssa.

Vielä jäljellä: 2, 3, 4, 5, 6, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 24, 25, 26, 27, 30, 31, 32, 33, 34, 35, 36, 37, 38, 39, 40, 42, 43, 44, 45, 46, 47, 48 ja 49. Kyllä tässä ihan hommaa riittää, mutta odotan mielenkiintoisia kirjatuttavuuksia.

Kulttuuri Kirjat