Tien päällä
10 tuntia siitä, kun päätettiin vuokrata auto ja lähteä pois kaupungista, istuttiin todellisen perhe-Volkswagenin kyydissä matkalla kohti etelää. Varattiin auto edellisenä päivänä alun perin kahdeksi päiväksi, mutta hinnan tuplaannuttua lähtöpäivän aamuna, päätimmekin ottaa auton vain yhdeksi päiväksi. (Vinkki Espanjassa autoa vuokraaville: jos teille on luvattu jonkinlainen hinta, pitäkää siitä kiinni ja pyytäkää selvitystä lisäkuluista.) Olimme googlanneet Torreviejan kaupungissa sijaitsevan ”pinkin järven”, jota halusimme päästä katsomaan. Matkaa Valenciasta Torreviejaan tulisi noin 2 ja puoli tuntia.
Autoa ajoi koko matkan saksalainen kaverini, joka kirosi saksaksi joka ikisessä risteyksessä matkalla autovuokraamolta moottoritielle. Sanotaan vaikka niin, ettei espanjalaisten ajotaito ole siitä loogisimmasta tai järkevimmästä päästä. Valencia on lisäksi täynnä noin 4-5 kaistaisia liikenneympyröitä; kaistoja ei kuitenkaan ole merkitty mitenkään, joten periaatteessa voit ajaa liikenneympyrässä juuri siihen suuntaan mihin haluat, ja näin juuri espanjalaiset tekevät. Ilmeisesti järjestäytyneempään liikenteeseen tottunut saksalainen ei ollut kovin tyytyväinen tähän järjestelyyn.
Matka Torreviejaan sujui kuitenkin hyvin; kuuntelimme musiikkia ja huomasin muutaman hassun jutun: olemme kaikki kuunnelleet varhaisteininä lähes samoja kappaleita, Suomessa suositut ruotsalaiset ikihitit kuten ’Sommartiden’ ovat hittejä myös Ruotsissa eivätkä amerikkalaiset tunnista euroviisukappaleita. Suomalaisesta musiikkigenrestä kuuntelimme yhden biisin: Lordin Hard Rock Hallelujahin… kun muut ihmettelivät millaista musiikkia Suomessa tuotamme, minä ihmettelin millaista musiikkia muut eurooppalaiset ovat äänestäneet voittoon.
Kauniiden maisemien, muutaman kulutetun ysärihitin ja kulinaristisen Mäkkärilounaan jälkeen saavuimme pinkille järvelle. Järvi oli kuin olikin pinkki! Oltiin oltu hieman epäileväisiä, eikä tästäkään pinkistä kannata odottaa ihan samanväristä kuin pinterestin kuvissa. Järven väri liittyy jotenkin sen bakteerikantaan ja järjettömään määrään suolaa. Vesi oli niin suolaista, että siinä pystyi kellumaan ilman ongelmia. Minä en uskaltanut hypätä atooppisen ihoni kanssa veteen, joten jäimme kiroilevan kuskin kanssa rannalle, kun muut menivät järveen.
Suolainen vesi tarttui ihoon kuin todella rasvainen öljy, eikä paikalla ollut minkäänlaisia suihkuja. Vuorattiinkin koko auto pyyhkeillä ja lähdettiin metsästämään rantaa ja suihkuja. Meillä oli vielä jonkin verran ajoa edessä, joten pysähdyimme supermarketin pihaan ja lähdimme ostamaan eväitä loppumatkaa varten. Juuri ennen marketin pihaan kääntymistä näimme perinteisen autopesupalvelun viereisellä tontilla; takapenkiltä kuului vain ”Tiedättekö mitä ajattelen?” ja hetken päästä pojat kävivät pesemässä suolavedet pois pesupalvelun suihkussa. Sillä aikaa me kävimme ruokakaupassa ja yhtäkkiä kaverini huomautti, että hevoseni ovat karkaamassa. Kun katsoin alas, niin toden totta: sortsieni vetoketju oli jäänyt auki. Ihmettelin asiaa hetken ja yritin vetää vetoketjun kiinni, kun tajusin että se oli hajonnut. Kävin puskapissalla matkalla suolajärveltä autolle ja ilmeisesti säikähtäessäni ohikulkevaa pariskuntaa olin kiskaissut sortsit pikkuisen liian kovaa ylös.
Torreviejasta jatkoimme matkaa pinterestistä bongaamamme syrjäistä rantaa kohti. Ajoimme Alicanten ja Benidormin ohi, ja törmäsimme matkalla kahteen tietulliin, joihin pulitimme yhteensä noin 20 euroa. (Toinen vinkki Espanjassa ajaville: tsekatkaa ilmaisen reitin mahdollisuus, jos sellainen löytyy). Kuuntelimme lisää ysärihittejä ja pidätimme hengitystä tunneleissa, kunnes lopulta saavuimme kiemurtelevan ja kapean vuoristotien alkuun. Matkan kohde oli takapenkillä istuville yllätys siihen asti, kunnes vuoristotie päättyi ja saavuimme Granadellan rannalle.
Tuulisesta säästä ja auringonlaskusta huolimatta ranta oli ihana kokemus ja näkemisen arvoinen. Hetken uituamme ja ihasteltuamme maisemia palasimme autolle. Olimme noin kymmenen metrin päässä autosta, kun näin apukuskin puoleisen oven; kiljaisin ja juoksin niin kovaa, kun jaloistani pääsin. Isokokoisen Volgswagen Touranin taskuparkkeeraamiseksi avattu ikkuna oli jäänyt auki ja se oli ollut auki koko rannalla olomme ajan. Kenenköhän ikkuna se olikaan? Käsi pystyyn virheen merkiksi. Luojan kiitos mitään ei oltu kuitenkaan viety, vaikka oma tietokoneeni oli hanskalokerossa ja kuulokkeet etuoven lokerossa. Jos joku ystävistäni kääntää tätä google translatella englanniksi: olen edelleen tosi pahoillani.
Onneksi selvittiin säikähdyksellä, ja jatkettiin matkaa kohti Valenciaa. Ruotsalainen matkakumppanimme tarvitsi itselleen peiton, koska yöt ovat pikkuhiljaa muuttuneet kylmiksi jopa meille skandeille, joten pysähdyimme paluumatkalla vielä Valencian IKEAan. Samalla viimeistelimme kulinaristisen roadtripimme perinteisillä IKEAn lihapullilla ja hirveän makuisilla hanajuomilla.
Yhtä paria sortseja köyhempänä ei voi kuin ihmetellä sitä, miten paljon sitä lähentyykään ihmisten kanssa istuttuaan autossa kuusi tuntia, naurettuaan mitä tyhmimmille jutuille ja riideltyään siitä syödäänkö autossa suklaata vai ei. Halusin jakaa tämän reissun teille, koska se on ollut tähänastisen Espanjan aikani paras <3