Viimeinen viikko
Tänään pärähtää virallisesti viimeinen Espanja-viikkoni käyntiin. Vaikka Suomeen saavunkin vasta kahden viikon päästä, lähtee lentoni Valenciasta ensiviikon sunnuntaina. Helsingin sijasta lennän silloin Pariisiin, josta jatkan matkaa vielä Lyonin ja Lontoon kautta viikon jälkeen vihdoin Suomeen. Viimeinen viikkoni käynnistyy mitä mukavimmin tentin merkeissä, ja toisesta sekä samalla viimeisestä tentistä pääsen eroon vasta perjantaiaamuna. Sen jälkeen onkin enää yksi päivä aikaa nautiskella Valencian auringosta, ja sunnuntaina nappaan viimeisen metroni Aragonin asemalta lentokentälle.
Ajatukset ovat tällä hetkellä melko ristiriitaiset. Tuntuu, että siitä ei ole aikaakaan, kun astuin Amsterdamin lentokoneesta Espanjan maaperälle ja etsin asuntoni läheisyydestä ruokakauppaa. Toisaalta tuntuu, että olen ollut täällä paljon kauemmin kuin reilut 5 kuukautta, sillä olen ehtinyt tehdä niin paljon enemmän asioita kuin normaalisti syksyisin Suomessa ehdin. Vaikka varsinkin loppua kohden päiväni ovat täyttyneet paljolti opiskelusta, on tänä aikana ehtinyt tapahtua niin paljon, että sitä on jopa vaikea uskoa. Ollaan käyty kavereiden kanssa läpi sitä kaikkea, mitä ollaan täällä puolen vuoden aikana tehty. On mahtava ajatella, että mitä tahansa tapahtuukin, niin näitä muistoja ei voi kukaan ottaa itseltäni pois. Ei retkiä ympäri Espanjaa, aamuyöhön tanssittuja tunteja, aurinkoisia päiviä rannalla eikä tiiviitä ystävyyssuhteita. On hassua ajatella, että vielä vuosi sitten nämä ihmiset eivät olleet osa elämääni.
Puoli vuotta on ollut kuitenkin itselleni juuri täydellinen aika, sillä vaikka täällä on kaikki mennyt todella hyvin, olen todella valmis palaamaan Suomeen helmikuussa. Näihin fiiliksiin vaikuttaa kuitenkin vahvasti se, että myös lähes kaikki ystäväni ovat lähdössä kotiin ensi viikolla. Samalla Suomessa minua odottavat uusi koti, työpaikka ja mahdollisuus yhden unelmani toteuttamiseen. Täällä kun jäljellä on enää opiskelua ja hyvästien sanomista.
Kuten silloin, kun olin lähdössä tänne, en ole nytkään sisäistänyt sitä, että ensi sunnuntain reissu on tämän matkan viimeinen. En usko, että tämä uppoaakaan tajuntaani ennen kuin istun Lontoo-Helsinki koneessa kahden viikon päästä. Kaksi viikkoa, se tuntuu aika uskomattomalta! Enää 14 päivää jäljellä 167:stä, alle kymmenen prosenttia.
Viimeisen espanjan viikkoni aion kuluttaa opiskelun lomassa viettämällä mahdollisimman paljon aikaa ystävieni kanssa, nauttimalla niin paljon cafe con lecheä, sushia ja Tanto Montan tapaksia kuin vatsani kestää. Juusto-kinkku napolitanojen vastapainoksi koitan ottaa kaiken ilon irti täällä vallitsevista juoksukeleistä, joiden kaltaisia Suomessa joutuu vielä hetken odottelemaan sekä koulun Crossfit tunneista, joita minun tulee varmasti ikävä. Kaiken hauskan vastapainoksi joudun sanomaan neljät kiperimmät hyvästini ja luopumaan näistä tutuista kasvoista toistaiseksi kokonaan. Hyvästien sanominen tuntuu haikealta, mutta jälleen ristiriitaiselta. Hyvästit täällä tarkoittavat sitä, että pääsen näkemään läheiseni Suomessa. En kuitenkaan ihmettele jos kyynelkanavat aukeavat ensi viikolla tuon tuostakin: enhän mä sure tän kaupungin jättämistä, vaan näiden ihmisten.
Palaan ensi viikolla tarkemmin siihen, miten vaihto ja nämä viisi kuukautta ovat itseeni vaikuttaneet, ja millainen reissuni takaisin Suomeen tarkemmin on! Toivottavasti siellä hyvät säät jatkuu siihen asti kun palaan, pian nähdään Suomi!
P.S Tähän mennessä kaikki tentit läpäisty kirkkain arvosanoin, jopa espanja!