Ihan mututuntumalla pissasin tänään halpis(ovis)tikkuun ja kas, kaksi selkeän samanvahvuista viivaa siihen piirtyi! En muista milloin viimeksi olen moisen ihmeen nähnyt, tasaisesti eri vahvuiseksi tummenevia viivoja kyllä aina kun olen vaivautunut testailemaan. Heti aloin miettimään, että olisiko tämä nyt tässä ja voi että kuinka ahdasta meille vauvoinemme tulisikaan tässä asunnossa. Pitäisi muistaa, että toivo se siellä viivoja tikkuihin piirtelee, eikä lottokaan lottoamalla kohdalle osu. Mutta onhan tämä nyt kerrassaan mukava ilmiö: kaksi viivaa tikussa, johon pissasin!

Olen viikon päästä kärräytymässä taas uuden yleislääkärin pakeille vinkumaan lähetettä polille. Olin valmistautunut itkemään epätoivoisena, että en luultavasti ole edes ovuloinut ollenkaan, mutta pärähtihän sellainenkin (mahdollinen) ilmiö kuin kohtalon ivasta juuri ilmoille. Olisi se kyllä ihmeiden ihme, jos vielä tulisin raskaaksi. Toivo yrittää uskotella, että ihmeitä tapahtuu, mutta pessimisti ei pety. Pidä siis, toivo, kuonosi kiinni.

Sukuun on tulossa uusi vauva, joka sai minut erään päiväni ratoksi ahdistumaan. Vastoin kaikkia todellisuuden todennäköisyyksiä olin ilmeisesti salaa toivonut itse saavani sen suvun seuraavan lapsen tai ainakin että ei se aina niin helppoa muillekaan ehkä ole. Pääsin katkeruudestani yli noin vuorokaudessa ja osaan jo olla iloinen heidän puolestaan. :’D Ilmeisesti kuitenkin puhuin taannoin asiasta kovinkin synkkänä, sillä ystäväni ihmettelivät, eikö suvun vauvauutinen kenties olekaan iloinen asia. Ihan asioikseni jouduin ajattelemaan, että lähtökohtaisesti vauvauutiset ovat juurikin iloisia asioita, ja että ehkä ne ovat minullekin iloisia asioita ja että ehkä kykenemättömyydelläni saada omia lapsia ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteivätkö suvun vauvauutiset koituisi paitsi onnellisten vanhempien myös minun ilokseni. Kyllä tämä lapsettomuuden tunnemylläkkä on sitten kiero ja sotkuinen. Yritän olla ihmisiksi ja kesyttää katkeruuden teljeten sen toivon kanssa jonnekin mielen pimeään nurkkaan.