Koska lapsettomuutemme johtuu minusta ja minun tyhmästä sairaudestani, olen kehottanut miestäni useaan otteeseen etsimään itselleen hedelmällisen naisen. Ihan vain koska tahdon hänelle kaikkea hyvää. Sellaistakin, mitä en itse voi hänelle tarjota. Mies on todennut minun olevan tyhmä ja sanonut olevansa minun kanssani, koska rakastaa minua, ei siksi, että tekisin hänelle lapsia (jotka olisivat kyllä iso plussa). No, ainakin yritin. Omapahan on vikansa. Mennään sitten naimisiin.

Olen tavallaan onnellinen siitä, että aloimme yrittää lapsensaantia niin aikaisin. Onpahan lyöty nämäkin kortit tiskiin ja todettu, että paskat on tsäänssit perheonneen. Ei ole tarvinnut herätä aviossa ja kauhistua: en minä tällaista tilannut!

Mutta kyllä minä ihailen hänen ehdottomuuttaan ja kykyään rakastaa. Ja pelkään, ettei mies ole vain harkinnut ihan loppuun saakka. Että jonakin päivänä hän tietää paremmin, vaihtaa parempaan. Ehkä itse tekisin niin, minä mielikuvituksessani uskoton kakkapää, jos vika olisi hänessä.

Siihen asti olen onnellinen siitä, että meillä on toisemme ja yritän muistaa, että se on tarpeeksi ja aika paljonkin. <3