Olen viime aikoina yhä enemmän alkanut ymmärtää sitä, miten tehokas uuden elämän eliminointijärjestelmä kehoni onkaan. Syyksi sille, etten ole pystynyt tulemaan raskaaksi, on arvioitu lievä kilpirauhasen vajaatoiminta. Diagnoosi sairaudesta itsessään ei tullut yllätyksenä minulle, sillä olen joskus aiemminkin elämässäni epäillyt asiaa ja käynyt verikokeissa (silloin arvot tosin olivat vielä kunnossa). Sen sijaan yllätyksenä tuli, miten moinen sairaus niin radikaalisti vaikuttaa kykyyni saada lapsia.

Lääkärini kanssa jutellessani hän lohdutti, että näinkin pieni muutos arvoissa voi olla ainoa syy sille, etten ole onnistunut tulemaan raskaaksi. Silloin se vielä lohdutti, sillä ajattelin itsekin, ettei kilpirauhasen vajaatoiminta ole kovin huolestuttava sairaus, nappia naamaan vaan. Saattaa se olla vieläkin totta, että toivoa on.. Menee vain niin tuskallisen kauan, että edestakaisin seilaavat arvoni saadaan kohdilleen! Ja entä jos niitä ei saadakaan? Voi tuska.

Sittemmin olen tullut ajatelleeksi, miten hienon systeemin luonto on rakentanut, ettei tällaisia keho säästöliekillä kuljeskelevia puolikuntoisia ihmisiä syntyisi lisää maailmaan:

Ensinnäkin, kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavan naisen kuukautiskierroista jopa 70 % voi olla anovulatorisia (kiertoja, jolloin munasolu ei irtoa). Toiseksi, lääkärini mukaan kilpirauhasen vajaatoiminta hankaloittaa myös alkion kiinnittymistä. Kolmanneksi sairaus kasvattaa keskenmenoriskiä. Ja jos kaikesta tästä huolimatta onnistuu tulemaan raskaaksi ja pysymään raskaana, voi vajaatoiminta haitata sikiön kehitystä.

On niin suuria, suuria ihmeitä, että toiset kyseisestä sairaudesta raskautuvat helposti ja saavat terveitä lapsia! Itse en ole saanut vielä kertaakaan kokea raskautumisen ihmettä, mistä olen puoliksi katkera ja puoliksi onnellinen. Se, etten tule ollenkaan raskaaksi, on jollain tavalla helpompaa kuin saada keskenmeno tai riskeerata syntymättömän lapsen kehitys sillä, etteivät arvoni vielä ole kohdillaan. Hieman olen myös miettinyt, onko oikein taistella tuota loistavan tehokasta ehkäisyjärjestelmää vastaan, kun mahdollisilla lapsillani on sitten aika suuri riski sairastua tähän osin perinnölliseen sairauteen. Ei ole, on itsekästä. Lohduttaudun sillä, että jos saan oman terveyteni kuntoon, seurauksena voi tulla tuo kuuluisa ”luomuplussa” – näennäisen luonnollinen raskautuminen! Ihan vähän vain huijaan itseäni.

Ensi viikolla saan taas käydä verikokeessa. Odotan innolla ja mielenkiinnolla. Tuntuu, ettei arvojen heittelyllä ole mitään logiikkaa – toisinaan ne parantuu, toisinaan huonontuu. En ole vielä lainkaan vakuuttunut siitä, että lääkitys tehoaisi. Kädet on yhtä korput kuin aina, hiuksia lähtee, mieli on melankolinen, väsyttää, paleltaa, kukaan ei kasva vatsassa.