2976
Se on 17 vuotta sitten tapahtuneiden kauhistuttavien tekojen lopullinen uhriluku. 11.9.2001 olin 12-vuotias ja juuri lähdössä ystävieni kanssa koulun pihalle viettämään aikaa. Oli iltapäivä. Muistan, että meillä oli TV päällä ja jostain syystä joku selasi kanavia. Yle Fem kanavalta näin silloin ensimmäistä kertaa uutisen palavista torneista. Uutisissa näytettiin uudestaan ja uudestaan kuvamateriaalia siitä, miten lentokoneet syöksyivät torneihin. Seurasimme järkyttyneinä uutislähetystä, ilman, että kukaan osasi sanoa sanaakaan. Muistan sen kuristavan pelon ja ahdistuksen tunteen, kun katsoin miten ihmisiä hyppi ikkunoista ja romahtavat rakennuksen veivät tuhansia ihmisiä mukanaan. Näytti siltä kuin olisi katsonut jotakin maailmanlopusta kertovaa elokuvaa ja kesti jonkin aikaa sisäistää, että tämä kaikki oli oikeasti totta.
Lähdin täyden hiljaisuuden vallitessa polkemaan koululle, kun molemmat tornit olivat sortuneet. Päästyäni perille puhuimme asiasta koulukavereiden kanssa eikä kukaan oikein tuntunut tajuavan tapahtunutta. Jotenkin itsellä oli kauhea tarve päästä takaisin kotiin perheen luokse, mutta en tietysti kehdannut lähteä. Tapahtumat vavisuttivat koko maailmaa eikä se enää koskaan palannut ennalleen. Itsestäni tuntuu, että tuona päivänä rikkoutui jollakin tapaa se turvallisuuden tunne ja usko ihmisten hyvyyteen. Kun ei pystynyt ymmärtämään, miten joku pystyi tekemään jotakin sellaista. Yksityiskohtaiset uutiset ahdistivat, sillä WTC-iskuista on aina ollut lukematon määrä materiaalia kaikkien nähtävissä ja kuultavissa. Monia rakkaille soitettuja viimeisiä puheluja, videoita hyppäävistä ihmisistä ja videoilla kauhusta kirkuvia ja itkeviä ihmisiä, jotka seurasivat tilannetta etäältä. Pölyisiä, itkuisia, väsyneitä ja shokissa olevia ihmisiä, jotka ovat täpärästi selvinneet juuri kaikesta.
Kaikkina näinä vuosina menneet tapahtumat nousevat pintaan, kun iskujen uhreja muistetaa ja päivää käydään uutisissa taas kohta kohdalta läpi. Se saa minut joka vuosi tuntemaan syvää surua ja murhetta kaikkia heitä kohtaan, jotka olivat tuona päivänä tapahtumapaikalla. Tuo tilanne on edelleen näiden vuosien jälkeen käsittämättömän julma teko niin montaa viatonta ihmistä kohtaan. Ja kuinka moni ihminen ei koskaan saanut aviomiestä, vanhempaa, isovanhempaa, sisarusta tai ystävää kotiin. Maailmassa tapahtuu jatkuvasti ihan käsittämättömän kammottavia asioita, mutta WTC-torneihin kohdistuneet iskut 17 vuotta sitten, olivat minulle se suurin ja surullisin tapahtuma, jota ei varmasti unohda koskaan. Tänään sytytän kynttilän kaikille heille, jotka eivät siitä päivästä selvinneet.