Leppoisa viikonloppu

Muistiinpanoista löytyy monta ajastettua postausta, mutta eniten tykkään näistä, jotka kirjoittelen reaaliajassa ja ihan vailla punaista lankaa. Tänne kuuluu leppoisan mukavaa. Laitoin juuri takkaan tulen ja kissa vetelee sikeitä vieressä sohvalla. Ollaan tänä viikonloppuna sairastettu flunssan eri muotoja vähän jokainen, joten mitään kovin kummoista Pyhäinpäivän ohjelmaa ei ole ollut tiedossa. Eilen katsottiin halloweenfiiliksissä Harry Potteria ja nassutettiin poppareita. Oli muuten taas ihan tarpeeksi jännittävää koululaiselle, vaikka välillä onkin olevinaan niin isoa tyttöä.

Tänään katsoin aamulla ensimmäistä kertaa Eränkävijöitä Areenasta ja jäin heti koukkuun. Siinä on mukavan viaton ja hyväntuulinen ohjelma, jossa pääsee seuraamaan luontoa lähietäisyydeltä. Kivaa vaihtelua kaikkien murhamysteerien ja rikosdraaman joukossa. Solsidaniltakin on alkanut uusi kausi, joten kivaa katsottavaa iltoihin onneksi riittää. Hyggeillessä kaipaa sellaisia hyvää mieltä tuovia ohjelmia mielummin, kuin silmitöntä väkivaltaa, eikö totta? Olen aloittanut jo toisia palmikkovillasukkia tänä syksynä eli olen tehnyt kaikkien aikojen ennätykseni. Yleensä sukkia valmistuu korkeintaan yksi ja välillä siitäkin vain puolikas varsi.

Eränkävijöistä intoutuneena lähdettiin iltapäivällä lounastamaan Vajosuolle. Ihanan rauhallista ja oikealla vaatetuksella myös ihan mukavan lämmintä. Flunssaisena merinovillainen kerrasto tuli tarpeeseen. R kokkasi meille hernekeittoa ja makkaraa sillä aikaa kun itse otin luonnosta muutaman kuvan. Lopuksi herkuteltiin glögillä ja valkosuklaalla, jonka jälkeen lähdettiin takaisin kotiin. Aina siellä luonnossa voisi olla pidempiäkin aikoja ja meillä hurahti ihan huomaamatta kolme tuntia ulkoilmassa. Bongattiin retken aikana suppilovahveroita, muutama tikka ja korppeja. Ei yhtään hassumpi sunnuntai. Nyt olen kuitenkin ajatellut pyhittää loppuillan itseni hemmottelulle (kynsien lakkaamiselle ja kuivan ihon tehorasvaamiselle) ja jatkaa villasukkien parissa.

Mukavaa sunnuntaita!

Hyvinvointi Oma elämä Ajattelin tänään