Ulkosaaristo, aurinko ja meri
Leppoisaan elämään ei tarvitse muuta. Lauantaiaamuna pakattiin taas rinkat ja hypättiin Örön saarelle vievään veneeseen. Puolen tunnin matka halki saariston sai sisäisen Myrskyluodon Maijan heräämään. Niin käy aina ulkosaaristossa. Sitä jotenkin heti alkaa haaveilla omasta haalistuneesta mökistä, raidallisesta kissasta ja auringon ruskettamista olkapäistä. Ja niin alkoi rauhallinen viikonloppu Örössä luontopolkuja kierrellen. Ehkä saarella oleilussa on juuri se taika, että siellä on pakko pysähtyä, kun tilaa on rajallisesti. Ei kannata hötkyillä ja suorittaa asioita toisensa perään. Niin halusin ainakin eilen ajatella, kun vielä ennen kotiinlähtöä kuljeksimme laiskasti rannalla molemmat omiin haaveisiin uppoutuneena. Merivesi oli lämmintä ja suolaista. Pidin siitä tunteesta, että horisontissa näkyi vain 200 kilometrin verran vettä ennen Gotlantia.
Örön saarelle pääsee helposti Kasnäsistä ja Meno-paluu kustantaa noin 30€. Telttailu ei maksa mitään, mutta vesipiste,suihkut yms sisältävä palvelumaksu on 5€/retkeilijä. Saarelta löytyy harvinaisuuksia niin kasvuston, lintujen kuin perhostenkin suhteen. Ne ovat saaneet olla siellä kaikessa rauhassa, sillä Örö on ollut sotilasaikainen suljettu linnakesaari viimeiset 100 vuotta. Mieleenpainuvin kasvi, johon törmäsimme, oli rannoilla hauskasti kasvava merikaali.
Kahden päivän aikana kierrettiin molemmat retkeilyreitit (2x5km) ja niiden aikana ehti silitellä monia sileitä rantakallioita, haistella meri-ilmaa ja ihailla metsiä. Ikisuosikkini Utö on paljon karumpi ja puuttomampi saari, mutta Örössä oli kauniin vehreää ja välillä sitä unohti olevansa niin lähellä merta, kun pysähtyi metsikköön syömään mustikoita. Saaristomaisema oli myös itkettävän kaunis ja sitä pääsi ihailemaan jokaiseen ilmansuuntaan. Örön saaren luonto kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon, jossa pääsin nyt vierailemaan ensimmäistä kertaa kunnolla.
Me otimme mukaan kahdeksi päiväksi evästä, mutta silti Rantabistron herkulliset tuoksut vetivät puoleensa lauantai-iltana ja syötiin siellä vierasvenesataman kuhinaa seuraillen. Satama-alue olikin ainoa paikka, jossa ihmisiä riitti, sillä saaren luontopoluilla oli rauhallista. Saarelta löytyy kaksi ravintolaa ja pieni puoti, joten nälissään ei tarvitse olla, mutta tykkään silti enemmän teltan läheisyydessä kokkailun tunnelmasta. Saaristoretken kruunasi auringonlaskun ihaileminen lämpimältä rantakalliolta ja aaltojen kuunteleminen oman murun kainalossa lekotellen.
Palattiin eilen illalla retkeltä kotiin ja tuntuu, kuin olisimme olleet siellä paljon kauemmin kuin viikonlopun. Saarella sitä jotenkin unohtaa ajankulun ja kaikki soljuu hitaasti eteenpäin. Ja hei, muistoksi saatiin ne auringon ja meren ruskettamat olkapäät ja nenälle ainakin 100 uutta pisamaa.
