Kissanpäivät

Millaista on asua kissan kanssa?

Meillä on lapsena ollut kotona kissoja iät kaiket. Muistan vielä kuin eilisen päivän kun sain ensimmäisen kissani 7-vuotiaana. Lemmikkipupuni oli potkaissut tyhjää sillä aikaa, kun olin naapurilla leikkimässä ja isälleni oli tullut kauhea kiire hankkia jotakin tilalle ettei tyttären sydän vain särkyisi. Niinpä hän oli kaahannut läheiselle maatilalle ja tullut sieltä takaisin kissanpoika taskussa. Kun tulin kotiin, unohdin saman tien, että minulla oli pupua ollutkaan, niin onnellinen olin uudesta kissanpojasta. Äitini oli sitä mieltä, että kissa palautetaan ja antoi minulle 50€, jolla olisin voinut ostaa eläinkaupasta uuden kanin. Tätini tuli mukaan pupua valitsemaan, mutta puhuin hänet ympäri ja tulimme takaisin kotiin kaikenmaailman kissantavaroiden kanssa. Siitä alkoi aikani kissanomistajana eikä loppua ole vielä näkynyt. Meidän kissat ovat aina olleet tavallisia maatiaisia ja asustaneet autotallissa äitini allergian takia.

Sulon hankin itselleni n. 8 vuotta sitten kun muutin pois kotoa. Kun erosin silloisesta miehestäni, Sulo muutti hetkeksi vanhempieni luo hiirikissaksi ja nyt kun muutimme itsekkin maalle, Sulo tuli meille. Sulossa on maatiaisen lisäksi pieni ripaus norjalaista metsäkissaa, minkä seurauksena kaveri on saanut pitkät jalat ja tuuhean, pehmeän turkin.

Olen päässyt taas maistamaan kissanomistajan elämän varjopuolia kun leivän päältä löytyy juuston ja kinkun lisäksi karvoja. Tai kun olet aamuyöllä sikeimmässä unessa ja kaveri tarvitsee huomiota ja hellyyttä. Huonekasveista alkaa taas löytyä hampaanjälkiä ja joskus työpäivän jälkeen saattaa matolta löytyä pieni oksennusylläri. Sulo on kova ”leipomaan” (kynsimään kun makoilee mahan päällä) ja vaatii jatkuvasti huomiota kulkemalla perässä ja juttelemalla. Sen mielestä on tosi epäreilua, että kaikki muut istuvat aamupalapöydässä yhdessä ilman kissaa. Se on maailman nirsoin kissa ja ruuan ostaminen on varsinaista venäläistä rulettia. Jos ruoka on sen mielestä pahaa, kuppi väärän värinen tai väärässä paikassa, kaikki jää syömättä huolimatta siitä, kuinka kova nälkä sillä on.

Vaikka välillä tuntuu, että hiukset putoaa pelkästä vitutuksesta, kissan omistamisessa on myös monta hyvää puolta. Ei tarvitse koskaan tulla työpäivän jälkeen tyhjään kotiin. Kissakaveri tulee aina iltaisin hetkeksi kainaloon kehräämään ja sitä on ihana silitellä ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi kerälle käpertynyt nukkuva kissa on ihan ylisöpö. Sulo on tosi ihmisrakas ja viihtyy sylissä pitkiäkin aikoja. Sen leikkejä ja touhuja on hauska seurata vähän etäämmältä ja aika usein koko perhe nauraa sen hepulikohtauksia. On siis kaikinpuolin kivaa omistaa oma lemmikki. :)